Ukkonen

09.02.2011 - 12:47 / Kategoriat: lyhyt, toiminta

Alkuperäinen nimi: Ukkonen
Ohjaus: Jalmari Helander
Käsikirjoitus: Jalmari Helander, Juuso Helander
Pääosissa: Jorma Tommila, Ida Helander, Tero Autero
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2001
Kesto: 22 min

- Jo pelkkä läsnäoloni olisi tappanut Katariinan. Radioaktiivisen miehen on oltava yksin.

Akseli Ukkonen (Jorma Tommila) toimii Generator-nimisen yhtiön palveluksessa Itä-Saksassa. Häntä on pidetty hieman salassa yhtiön todellisesta toiminnasta ja kun hän lopulta saa todisteita Generatorin salaisista hankkeista ja on viemässä ulos radioaktiivista ainetta sisältävän laukun, hänet ammutaan. Samalla kuitenkin laukku räjähtää räjäyttäen koko laitoksen ja pian Ukkonen huomaa olevansa hengissä ja alasti ulkona räjähtäneen tehtaan vieressä. Hän muuttuu radioaktiiviseksi ja kaikki hänen lähelleen tulevat kuolevat. Hän joutuu pysymään erossa myös vaimostaan ja lopulta hän aikoo tappaa itsensä, mutta nähtyään Suomeen siirtyneen Generator-yhtyeen rekan, hän muuttaa suunnitelmiaan...

Tämä viikko on elokuvien katselun osalta aika katkonainen, sillä alkuviikon lisäksi myös loppuviikosta tulee katsottua hyvin vähän elokuvia, mutta sentään muutamana päivänä ehdin katsomaan jonkun elokuvan. Eilen tulin Helsingistä sen verran myöhään (vähän ennen yhdeksää), että "päivitettyäni" netin yhden päivän jälkeen ajan tasalle (eli tsekattuani kaikki vakiosivuni) kello oli sen verran paljon, että normaalipituista elokuvaa en olisi ehtinyt millään katsoa. Onneksi katseluvuorossa olikin tämä lyhytelokuva, jonka otin käteeni viime kesänä Ideaparkista, kun huomasin kyseessä olevan kotimainen toimintaelokuva, vaikkakin lyhyt- sellainen, ja kun kansitaidekin näytti tavallista indietuotantoa ammattimaisemmalta, niin olihan tämä otettava mukaan. Vasta Rare Exportsin ensi-illan lähestyessä syksyllä minulle selvisi, että näiden kahden elokuvien takana on samat henkilöt... tai ainakin ohjaaja/käsikirjoittaja/lavastaja/puvustaja Jalmari Helander. Siitä huolimatta lähdin katsomaan tätä elokuvaa vailla liian suuria odotuksia (onhan tämä kuitenkin sen verran vanha), mutta loppujen lopuksi Ukkonen tarjosi ihan mukavan, joskaan ei erikoisen, toimintapläjäyksen.

Elokuva on tosiaan lyhyt, joten sen aikana ei hirveästi ehdi tekemään muuta kuin pakollisen ja niinpä elokuva onkin aika toiminnantäyteinen. Pariin otteeseen näytetään Ukkonen herkistelemässä tai synkistelemässä, mutta pääosa elokuvasta kuluu kuitenkin toiminnan näyttämiseen tai sen toiminnan odotteluun. Alussa näytti siltä, että toimintaosuudet tehdään ihan piilossa (eli ampumisia ja niiden aiheuttamia vammoja ei näytetä), mutta tilanne paranee sitten kun se varsinainen toimintajakso alkaa. Totta kai Ukkonen on kuvattu supersankarin oloiseksi, eli häneen ei käy mitään, vaikka iskujoukko tai helikopterikin olisi häntä tulittamassa. Toiminta oli ihan näppärästi kuvattu, vaikka sinänsä mitään erikoista ei nähtykään. Helikopterikin vissiin oli 3D-mallinnuksella kuvattu, jos muistan tekijöiden kertomat oikein, mutta eipä sitä tällainen helikoptereihin perehtymätön "tavis" juuri huomannut, vaikka epäilys tietenkin kävikin. Elokuvan vakavasta luonteesta huolimatta tekijöillä oli selvästi ollut myös pilkettä silmäkulmassa tätä tehdessään, mikä välittyi ainakin siinä sohvan takana piileskelystä ja sieltä poistumisesta. Matrixia kuitenkin oli selvästi katsottu. Kun toimintaelokuvassa ollaan, niin tietenkin siinä on räjäytyksiäkin mukana ja eipä nekään juuri amerikanserkuilleen hävinneet, joten kyllä Helanderilla on ollut selvästi kykyä ohjata näyttävää toimintaa jo kymmenisen vuotta sitten. Siitä vihreästä hehkusta minulle tuli elävästi mieleen Simpsonien X-Files -jakso, mutta siitä myöhemmin seuraavan Simpsonit-kauden arviossa. Elokuva tuntui sellaiselta, että sitä juuri jaksoi katsoa kestonsa verran, mutta selvästi pidempänä se olisi saattanut alkaa puuduttaa jossain vaiheessa, vaikka olin odottanutkin vähän pidempää elokuvaa (kotelon takakannessa annettiin kestoksi n. 45 minuuttia, mutta se olikin koko levyn materiaalin, ei vain tämän elokuvan, kesto).

Ei näin lyhyen elokuvan aikana juuri ehdi henkilöhahmoja syventämään ja vaikka Akseli Ukkonen oli elokuvan ainoa todellinen päähenkilö, niin hän jäi silti aika yksiulotteiseksi toimintaelokuvan päähenkilöksi ja ilmeisesti Helanderin vakionäyttelijäksi kohonnut Jorma Tommila tulkitsi sellaista ihan riittävän hyvin, eikä minulle jäänytkään Tommilasta huonoa fiilistä. Ei ehkä ihan tyypillisin toimintaelokuvan pääsankari, mutta kuitenkin ihan mukiinmenevä.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: 127 tuntia

 

Long Distance Wireless Photography

05.08.2009 - 01:45 / Kategoriat: lyhyt, mykkä, scifi
Alkuperäinen nimi: Photograhie électrique à distance
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1908
Kesto: 6 min

Tämä niin Méliès-sarjan kuin myös tämänkertaisen lyhytelokuvienkin sarjan päättävä pätkä jäi hieman oudoksi linnuksi. Joku tiedemies tuo studioon valkok... mustakankaan ja sitten pistää taulun tuolille ja hetken päästä se taulu heijastuu kankaalle. Luonnollisesti tässä vaiheessa taulun naiset heräävät henkiin. Tämän jälkeen tämä tiedemies istuttaa tuoliin vieraansa yksi kerrallaan ja pian nähdään kankaalla enemmän tai irvokas versio tuolilla istujasta. Viimeinen istuja sitten suuttuu muiden naureskelulle ja alkaa riehua silmittömästi.

Kuten sanottua, tämä jäi vähän oudoksi tapaukseksi. Tästä ei oikein saanut kunnolla mitään ja kaikki edellä mainittukin on lähestulkoon mutulla vedettyä. Kyllä tästä loppua kohden jo otti selvän, mistä tässä on kyse, mutta vasta sitten. Tämä ei kuitenkaan tehnyt elokuvasta parempaa, vaan kokonaisuus jäi aika vaisuksi ja jäisi sellaiseksi, vaikka katsoisin tämän uudestaan. Ei ehkä paras mahdollinen lopetus Méliès-boksille.

Pisteitä: 2/5

Good Glue Sticks

05.08.2009 - 01:07 / Kategoriat: komedia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: La colle universelle
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1907
Kesto: 5 min

Kaupustelija myy kadulla liimoja ja kerääkin joukon innostuneita, mutta katukaupustelupa on kiellettyä, joten poliisit häätävät ostajaehdokkaat pois ja käskee kaupustelijaa lopettamaan kaupustelunsa. Tämäpä päättää kostaa poliisille, mutta tehtyään tekosensa saa poliisit uudestaan kimppuunsa ja sehän nauraa, joka viimeksi nauraa,  mutta kuka nauraa viimeiseksi?

Tämä oli tällainen ihan hupaisa slapstickinpoikanen, jossa Méliès on jättänyt turhat kamerakikkailut hyvin vähälle. Ei tämä oikea naurupommi ollut, mutta pientä hymynkare sentään naamalle nousi. Juoni ei ollut nyt mitenkään erikoisen kummoinen, mutta toisaalta ihan kiva tuon ajan elokuvaksi. Myönnän toki toivoneeni, että kaupustelija olisi liimanut poliisit kämmenistään kiinni toisiinsa, mutta kaikkea ei näköjään voi saada. Ei tämä huonoksi kuitenkaan jäänyt.

Pisteitä: 3/5

The Eclipse (The Courtship of the Sun and Moon)

05.08.2009 - 00:50 / Kategoriat: fantasia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: L'eclipse du soleil en pleine lune
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1907
Kesto: 9 min

Auringonpimennys lähenee, joten astronomian professori pitää oppilailleen luentoa auringonpimennyksessä. Kun kello soi auringonpimennyksen alkamisen merkiksi, ryntäävät oppilaat heti ikkunaan kaukoputkiensa kanssa. Myös professorit sekä näiden apulainen tai vastaavat ryntäävät omaan kammioonsa seuraamaan tapahtumia, joten auringonpimennys voi alkaa...

Näistä lyhytfilmeistä on välillä vaikeaa keksiä mitään sanottavaa ja välillä saa oikeasti miettiä, kuinka paljon voi kertoa. Nämä pohdiskelut ovat johtaneet mitä erikoisimpiin ratkaisuihin; välilä olen kertonut lähestulkoon koko tarinan, välillä sitten olen maininnut tarinan idean vain yhdellä virkkeellä... ja valitettavasti välillä tarinasta ei saakaan kerrotuksi kuin sen yhden virkkeen verran. Tämän filmin kohdalla oli taas vaihteeksi vaikeuksia keksiä, mihin jättää tuo juoniselostus, sillä oikein mikään ei tahtonut olla tarpeeksi; toisaalta taas tarinassa oli sen verran sitä surrealismia, että tästä nyt ylipäänsä oli vaikeaa sanoa yhtään mitään.

Tarina oli selvästi aiempia Mélièsin pidempiä tarinoita vakavahenkisempi ja on oikeastaan makuasia, onko se hyvä asia. Tietenkin tässäkin oli ihan hupaisen surrealistisia kohtauksia, mutta ne jäivät verrattain vähiin. Varsinkin nämä taivaankappaleiden, kuun ja auringon, kohtaaminen oli hauskaa, varsinkin kun molemmat niistä kuvattiin miespuolisina; varhaista homoerotiikkaa siis havaittavissa. Tämän jälkeen tulleet muiden taivaankappaleiden liikkeiden tutkailu sitten olikin jo vähän tylsempi osuus, mutta varsinaista vikaa siinäkään ei sinänsä ollu. Kuitenkaan näiden naisten ja miesten liikkuminen tähdillä ei ollut sieltä kiinnostavimmasta päästä, vaikka esimerkiksi kuunsirpillä keinuminen hauskaa olikin. Elokuvan lopusta tuli kyllä vähän sellainen olo, ettei Méliès oikein tiennyt, miten lopettaa elokuva sen arvolle sopivasti.

Pisteitä: 2,5/5

The Mysterious Retort

04.08.2009 - 23:57 / Kategoriat: fantasia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: Alchimiste Parafaragamus ou La cornue infernale
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1906
Kesto: 3 min

Velho yrittää ilmeisesti tehdä jotain ihme litkua ja onnistuukin siinä siinä määrin, että kohta alkaa tapahtua kaikkea outoaa. Niin outoja juttuja, ettei sitä oikein tahtonut ottaa oikein selvää, mitä tässä tapahtui. Sillisalaattimainen lopputulos ja siten ei jaksanutkaan oikein viihdyttää. Oudot tapahtumat seuraavat toisinaan ja päättyy ihan yhtä outoon lopputilanteeseen. Ei hyvä näin... ja alussa kun aattelin, että olisi taas sellainen tarinavetoinen pätkä, mutta ei sitten. Pitäkööt tunkkinsa!

Pisteitä: 1,5/5

The Hilarious Posters

04.08.2009 - 23:37 / Kategoriat: komedia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: Les affiches en goquette
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1906
Kesto: 3 min

Tässä lyhytfilmissä heräävät julisteiden henkilöt eloon ja sitten tekevät tuhojaan ja naureskelevat poliisille. Poliisn yrittäessä sitten hillitä eläviä julisteita, he joutuvat itse julisteisiin... ainakin tavallaan. Tämä ei jaksanut oikein hymyilyttää, joten kovin hulvattomista julisteista ei nyt voi puhua. Tällä kertaa tuo henkiinherätys oli toteutettu tavallistakin selvemmällä editoinnilla ja kun julisteita oli tyyliin seitsemän, niin kaikkiin ei oikein jaksanut kiinnittää huomiota. Loppukin oli jotenkin tylsänpuoleinen, eikä saanut juuri hymyä naamalle.

Pisteitä: 2/5

The Scheming Gamblers Paradise

04.08.2009 - 23:23 / Kategoriat: komedia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: Le Tripot clandestin
Ohjaus: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1905
Kesto: 3 min

Jossain pyörii ilmeisen laiton peliuola, jossa on iso joukko ihmisiä. Yhtäkkiä joku huomaa poliisien lähestyvän, joten peliluola laitetaan äkkiä uuteen uskoon: pitkä pelipöytä peitetään valepöytätasoilla, kasinomainen seinä vedetään ylös ja tilalle tulee vaatehtimosisustus ja muitakin nopeita muutoksia tehdään. Poliisi lähtee pois, joten pelit voivat jatkua, mutta hetken päästä ne tulevat takaisin, joten uhkapeaajat pakenevat takan kautta. Poliisi etsii heitä aikansa, mutta kun eivät löydä ketään, niin alkavat itse pelailemaan.

Tämä oli aika hupaisa pätkä. Okei, eihän tuo muuttelu oikeasti toimisi ihan noin simppelisti ja vieläpä niin, että poliisit eivät tajuaisi mitään, mutta näin ruudulta katsottuna aika vaikuttavaa jälkeä kyllä. Varsin näppärästi nimittäin tuntui käyvän lavasteiden vaihto, mikä oli enemmän kuin plussaa. Nähdäkseni myös tässä vähän käytettiin editointitemppuja, mutta ei niin pahasti kuin joissakin aiemmissa Méliès-pätkissä.

Pisteitä: 4/5

The Enchanted Sedan Chair

04.08.2009 - 22:56 / Kategoriat: lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: La chaise à porteur enchantée
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1905
Kesto: 3 min

Jälleen kerran taiotaan ihmisiä mistä milloinkin. Tyhjästä akvaariosta ykskaks lennähtää esiin nainen ja muotinukesta tehdään elävä. Tämän lisäksi on joitakin tylsiä silmänkääntötemppuja, joissa naiset peitetään ja sitten niiden paikalla onkin yhtäkkiä miehiä. Alkaa mennä maku näistä elokuvan taian voimalla tehdyistä taikatempuista, mutta mikäs siinä, jos herra Mélièsillä puhtia riitti. No, tässä on vielä jokunen filmi katsomatta, mutta varsinaiset taikatemppuesitykset saisivat jo olla tästä. Ei nämä editointitemput jaksa oikein viihdyttää enää.

Pisteitä: 1,5/5

The Black Imp

04.08.2009 - 20:49 / Kategoriat: komedia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: Le diable noir
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1904
Kesto: 4 min

Pikkupiru asustaa salaa majatalon huoneistossa, kunnes siihen majoittuu mies ja pikkupiru joutuu piiloutumaan. Hän ei kuitenkaan jää piiloon, sillä hän järjestää pikku yllätyksiä muun muassa monistamalla tuoleja, vaihtamalla huonekalujen paikkaa ja ilmestymällä miehelle sinne tänne. Lopulta mies tulee hulluksi ja pikkupiru saa "huoneensa" takaisin.

Tämä oli tällainen pikkukiva filmi, jossa kiusataan tätä matkustajamiestä oikein olan takaa ja ai kun tätä kiusantekoa on hauska katsoa. Filmi ei ole lavastukseltaan mitenkään ihmeellinen, mutta tuo noin muuten hyvin esille Mélièsin taldon kamerankäsittelijänä, sillä esimerkiksi juuri tämä tuolien monistusurakka oli varsin veikeästä tehty, enkä minä ainakaan keksinyt, miten se oli tehty.

Pisteitä: 3,5/5

The Living Playing Cards

04.08.2009 - 20:26 / Kategoriat: komedia, lyhyt, mykkä
Alkuperäinen nimi: Les cartes vivantes
Ohjaus: Georges Méliès
Pääosissa: Georges Méliès
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 1904
Kesto: 3 min

Tällä kertaa on vuorossa korttitemppua, joista tärkeimpinä herätetään henkiin korttipakan kuningas ja kuningatar. Tämä oli hölmö filmi, mutta tietyllä tapaa positiivisessa mielessä hölmö. Tässä tämä elokuvan taian hyödyntäminen tuli hyvin esiin ja niinpä tämä korttikuningasparin herättäminen saikin aikaa melkoista hihitystä. Vielä kun se alkuperäisen kortin nainen ei muistuttanut lainkaan siitä inkarnoitunutta ihmishahmoa, niin voi luoja sentään, kun tuntui surkuhupaiselta. Yksi Mélièsin kaksoisesiiintyminen samaan aikaan oli kyllä ihan kiva temppu, mutta muuten elokuva ei tarjonnut mitään ihmeellistä... ainakaan  nykykatsojan näkövinkkelistä.

Pisteitä: 2,5/5

Kirjoittaja

Simo Rissanen

Amatöörileffafriikin leffa-arvosteluja hyvin maallikkomaisin sanakääntein. Katsoo ja arvostelee leffat sellaisenaan, eikä yritä esittää asiantuntevampaa kuin on. Ei myöskään välttele spoileja, joten niitä pelkäävien kannattaa jättää lukematta.

Minut löytää myös täältä:


bloglovin

Blogitunnustukset

 


Lahjoittaja:
Päivi
(Päiväkävelyllä)

 

 


Lahjoittaja:
Päivi
(Elokuvablogi)