Lukio on ohi ja Beverly Hillsin nuoret siirtyvät yliopistoon. Brenda (Shannen Doherty) tosin muuttaa entiseen kotikaupunkiinsa Minnesotaan, mutta Beverly Hills -menneisyys ei jätä häntä rauhaan, sillä kaikki hänen tuttavansa haluavat vain tietää Brendan siellä asumisesta. Muut siirtyvätkin sitten Kalifornian yliopistoon, jopa Dylan (Luke Perry), jota aluksi ei yliopisto-opiskelut nappaa lainkaan. Ennen opintojen alkua Dylan on ollut Kellyn (Jennie Garth) kanssa Euroopassa, mutta heillä on tullut riitaa, joten Kelly palaa aiottua aiemmin takaisin. Brandon ja Steve (Jason Priestley ja Ian Ziering) puolestaan vuokraavat kesän päättäjäisten kunniaksi rantahuvilan, jonka omistajan tytär Jill (Robia LaMorte) on Steven vanha tyttöystävä ja aiheuttaa närää Steven nykyisessä tyttöystävässä Celestessä (Jennifer Grant). Andrea (Gabrielle Carteris) puolestaan jättää Yalen väliin säästääkseen rahaa ja huolehtiakseen sairaasta isoäidistään, mitä Andrean suosittelija Gil Meyers (Mark Kiely) ei oikein ymmärrä. Uusi opiskelijaelämä vaatii lisäksi omia asuntoja yhdelle ja toiselle, joten Donna ja David (Tori Spelling ja Brian Austin Green) muuttavat Kellyn kanssa ranta-asuntoon, joskaan Donnan äiti (Katherine Cannon) ei tiedä koko totuutta asumisjärjestelyistä. Niin ja kun se yliopisto sitten viimein alkaa, niin luvassa on niin veljeskuntiin ja sisaruskuntiin liittymiset, radio-ohjelmien tekemiset kuin tietenkin myös muut yliopisto-opiskelijaelämään liittyvät lieveilmiöt, kuten opiskelu, eikä ihmissuhdepuoltakaan unohdeta...

Tässä viimeisen kuukauden aikana on tullut katsottua tätä Beverly Hillsin 90210:n neljättä kautta, joka yllättävän nopeasti meni ottaen nyt huomioon sen, että kuukauteen mahtui kaikki "joulukiireet", joskin toisaalta kun kaikki katsomani tv-ohjelmat eivät tulleet ihan joka viikko, niin aikaa jäi enemmän myös tälle kaudelle. Tämähän oli näistä sarjan alkupään kausista se viimeinen, jonka arvostelu täältä vielä puuttui, joten tämän jälkeen jäljellä ovat enää sarjan kaksi viimeistä kautta, jotka tulee arvosteluun hyvä jos kevään kääntyessä kesäksi. Joka tapauksessa tätä neljättä kautta oli erittäin kiva seurata, sillä tapahtumia kauden mittaan oli paljon, minkä vuoksi tämä kausi taitaa olla kuin koko sarjan paras kausi.

Kauden pääteema tuntui olevan jollain tapaa Kellyn ja Dylanin suhde, joka kokee kauden mittaan yhtä jos toisenkinlaista hissiliikettä. He ikään kuin saapuvat uuteen kauteen riidoissa, mutta sopivat lopulta erotakseen vain uudestaan ja palatakseen taas yhteen. Tällä kertaa Brenda ei ole ainakaan suoranaisesti sotkemassa kaksikon välejä, vaikka Brenda välillä varsinkin Kellyn oikkuilun taustalla roikkuukin. Ei näiden suhdekiemurat nyt mitään maata mullistavaa draamaa tarjonnut, vaan ne kiinnostavimmat jatkuvajuoniset juonikuviot koettiin muualla. Kelly deittailee välillä KEG-veljeskunnassa, johon Stevekin kuuluu, vaikuttavan John Searsin (Paul Johansson) kanssa ja esiintyypä hän myös Dylanin luvalla Brandonin mielitiettynä.

Brandon ihastuu professorinsa Corey Randallin (Scott Paulin) vaimoon Lucindaan (Dina Meyer) ja tilannetta vain pahentaa se, että Brandon suostuu Randallin pyynnöstä tuutoroimaan yhtä koripalloillijaa, D'Shawnia (Cress Williams). Myöhemmin Brandon pääsee yliopistolla tekemään työtä huippuprojektin kanssa, mikä ei tunnu miellyttävän ihan kaikkia, ja mikä takaa hänelle pääsyn lopulta Washingtoniin asti, mutta joutuupa myös yliopiston kansleri Arnoldin (Nicholas Pryor) tyttären Claren (Kathleen Robertson) ahdistelun kohteeksi ja anteeksi nyt vain, mutta Clare oli tällä kaudella todella sietämätön tyyppi. Brenda taas kyllästyy hyvin nopeasti Minnesotaan ja palaa takaisin Beverly Hillsiin, jossa hän tutustuu Stuartiin (David Gail) ja heidän suhteensa syvenee Brendan ja Brandonin vanhempien (James Eckhouse ja Carol Potter) mielestä vähän turhan nopeasti. Lisäksi Brenda yrittää saada näyttelijäuraansa käyntiin parissakin eri näytelmässä, mutta myös tulee sotkeutuneeksi eläinaktivistien touhuihin. En muistanut, miten Brenda tulee sarjan jättämään, joten siksikin monet näistä Brendan jutuista tuntuivat kiinnostavilta.

Mitä muihin tulee, niin David aloittaa käyttää huumeita ensin erottuaan pihtari-Donnasta (ilmaus, jonka tämän kauden David varmasti allekirjoittaisi) ja voidakseen keskittyä sekä yölliseen radio-ohjelmaansa kuin koulunkäyntiinkin, eikä siinä tietenkään kovin hyvin käy. En tiedä miksi, mutta nimenomaan tämän juonikuvion loppuhetket jostain syystä ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi mieliinii, joten muistin, miten tässä tarkalleen käy, mikä ei kuitenkaan haitannut yhtään. Siinä sivussa David ja Kelly keljuilevat toisilleen, koska heidän vanhempansa käyvät huoltajuussotaa Erinistä. Dylan puolestaan saa tietää, että hänellä on pikkusisko Erica (Noley Thornton), kun Erica ja hänen äitinsä Suzanne (Kerrie Keene) saapuvat Dylanin kotiovelle. Myöhemmin mukaan tulee vielä Suzannen miesystävä Kevin (David Hayward), joka saa Dylanin kiinnostumaan bisneksistään, mutta kaikki ei tässäkään mene ihan niin kuin suunnitelmissa oli. Steve kekkuloi veljeskunnassaan ongelmissa kuin toisissakin, joita aiheuttaa esimerkiksi hänen edellisen kauden master key -menneisyytensä kuin myös John Searskin. Lisäksi Steve yrittää pitää suhteensa Celesten kanssa kunnossa, mikä ei ole helppoa naistenkaatoja arvostavassa KEG-veljeskunnassa. Andrea pääsee puolestaan eroon neitsyydestään, mutta tässä ei ole kaikki, vaan hän myös tulee kauden mittaan raskaaksi ja menee naimisiin ja varsinkin tämä raskaus aiheuttaa kaikille suurta päänvaivaa. Nat (Joe E. Tata) puolestaan saa sydänkohtauksen, mikä lopulta pistää Peach Pitin omistajuussuhteet ainakin osittain uusiksi. Kaiken kaikkiaan näistä useiden jaksojen käsitellyissä jaksoissa oli paljon jännitettävää, sillä vaikka suurimmaksi osaksi muistinkin, miten niissä käy, niin olin kuitenkin ehtinyt unohtaa monin paikoin, minkälaisten juonipolkujen kautta niihin loppuratkaisuihin päädyttiin.

Yksittäisissäkin jaksoissa tai (pääasiassa) korkeintaan parin jakson juonikuvioissakin tapahtui yhtä ja toista edellä mainittujen asioiden sivussa ja jos pitäisi listata kaikki mielenkiintoiset tapahtumat, minun pitäisi listata lähes kaikki kauden tapahtumat, mutta jos nyt joitakin helmiä nostaisin esiin. Steveä syytetään raiskauksesta ja tuleepa hän myös paljastaneeksi yhden KEG-miehen homoudenkin. Dylanista tulee asehullu ryöstön jälkeen. Cindy ja Jim Walsh viettävät 20-vuotishääpäiviään juhlassa, jossa Andrea lopulta tapaa Jessen (Mark D. Espinoza), josta puolestaan tulee niin Andrean mies kuin lapsensa isäkin. Brandon taas vierailee San Fransiscossa vanhan heilansa Emily Valentinen (Christine Elise) luona. Lisäksi piipahdetaan 1960-luvun lopun Beverly Hillsissä Vietnamin sodan ollessa käynnissä ja tässä jaksossa hauskaa oli kuvitella 1960-luvun Beverly Hills 90210 -sarja ja sen hahmojen käyttäytymiset. Kauden aikana nähdään myös jouluun sijoittuva koostejakso, joka tuli ehkä turhan äkkiä, kun edellinen koostejakso oli vasta edellisellä kaudella.

En löytänyt vahvistusta tälle, mutta pahojen kielien mukaan Shannen Dohertystä yritettiin päästä eroon jo kolmannen kauden jälkeen, mutta koska hänellä oli vielä yksi kausi sopimuksesta, häntä ei voitu heittää poiskaan. Samaiset pahat kielet tiesivät kertoa, että alun perin Dohertyn hahmon Brendan piti esiintyä tällä neljännellä kaudella vain Minnesotassa puhelimen välityksellä (ja näin minä olin muistanutkin tapahtuneen, mutta muistin todella väärin), mutta siitä ei saatu oikein mitään irti, joten Brenda tuotiin takaisin Beverly Hillsiin. Tiedä sitten, mikä on koko totuus, mutta tällä kaudella hänestä päästiin kuitenkin vihdoin eroon, mikä oli sinänsä sääli, sillä Doherty oli yksi sarjan parhaista naisista, vaikka hänen tilalleen tullut Tiffani (Amber) Thiessen taitaa ollakin minun suosikkihahmoni koko sarjan historiassa. Tällä kaudella nähtiin myös Clare ensimmäistä kertaa ja Kathleen Robertson esittikin hahmoa ihan hyvin varsinkin kauden viimeisissä jaksoissa, vaikka itse Clare olikin todella ärsyttävä iilimato. Ensiesiintymisen kokivat myöskin niin kansleri Arnoldia näytellyt Nicholas Pryor kuin Steven isää Rushia näytellyt Jed Allankin.

Pisteitä: 4,5/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, 8. kausi, 9. kausi. 10. kausi

Seuraavana arvosteluvuorossa: Pimeyden armeija

Brandon (Jason Priestley) palaa kesäksi jälleen töihin rannalle tällä kertaa ilmoittaen myös Peach Pitin Natille (Joe E. Tata) ajoissa asiasta. Brandonin vanhemmat Jim ja Cindy (James Eckhouse ja Carol Potter) ovat vuokranneet oman mökin rannalta. Brendalta (Shannen Doherty) on kielletty Dylanin (Luke Perry) tapaaminen, mutta koska Brenda ei tiedä vanhempiensa hankkimasta mökistä, he jäävät kiinni rannalla. Donna ja Kelly (Tori Spelling ja Jennie Garth) puolestaan puuhaavat kesäopintomatkaa Pariisiin, mutta koska Kelly jääkin hoitamaan uutta sisartaan Eriniä, Donna lähteekin Pariisiin Brendan kanssa, sillä näin Jim saa pidettyä Brendan ja Dylanin välillä kunnon välimatkan. Steve (Ian Ziering) puolestaan haikailee Davidin (Brian Austin Green) manageriksi ryhtymisen perää. Niin ja kun Brenda on Pariisissa, alkavat Dylan ja Kelly lähentyä toisiaan...

Aivan liian pitkäksi venyneen Beverly Hills 90210:n kolmannen kauden katsomisurakka on viimein paketissa. Pitkäksi venyminen ei ole johtunut siitä, että kausi olisi ollut tylsä tai huono, vaan siitä, että minulla on ollut niin paljon viikonloppukiireitä viimeisten viikkojen aikana, joihin tosin kuuluu (onneksi) uudelleen lämmennyt peli-innostuskin, ja kun viikonloput ovat olleet parasta aikaa tv-sarjoille, niin en ole sitten ehtinyt hirveästi katsella. Toki osasyynsä tälle pitkittymiselle on ollut myös sillä, että kausi on ollut aiempia selvästi pidempi ja myös sillä, että kauden päättäminen aiemmin ei ole kaikilta osin sopinut ns. leffa-aikatauluihin. Itse kausi oli kuitenkin jälleen perushyvä kausi, jonka parissa viihtyi silloin kun siihen ehti paneutua, joten mielelläänhän tätä katsoi.

Kauden kantava teema oli kolmiodraama Brenda-Dylan-Kelly, jota oikeastaan käsiteltiin jollain tasolla läpi kauden. Tämä oli ihan kiintoisa teema, vaikka toisaalta ei ehkä olisikaan tarvinnut koko kauden ajan käsitellä. Toisaalta sitten kolmiodraama oli sitä itseään eli suurta draamaa, joten vaikka lopputulos hyvin muistissa olikin, niin olihan sitä tälläkin kertaa kiva seurata, että miten koko homma kehittyykään läpi kauden ja varsinkin Brendan reaktion näkeminen koko totuuden tultua ilmi oli odottamisen arvoinen seikka. Kiinnostava jaksosta toiseen jatkuva aihe oli myös Dylanin isän tuleminen takaisin kuvioihin, jolla on lopulta aika dramaattinen päätös, mutta samalla tuo jotenkin lisää eloa Dylanin ennestäänkin ihan hyvään hahmoon. En aivan tajua miksi, mutta jotenkin kauden sydäntäsärkevin teema oli Kellyn syömishäiriöt, jotka kehittyvät jakso jaksolta aina vain pahempaan suuntaan ja jotenkin vain aihe tuntui järkyttävän, vaikka sinänsä tiesinkin, miten siinä käy. Toisaalta sitten siinäkään ei menty ihan niin pitkälle kuin olisi voitu, joten ellei muistini täysin petä, saatetaan siihen palata myöhemminkin (tai sitten muistan vain väärin). Muita jatkuvuusjuttuja olivat Davidin melko lyhyesti jäävä ura musiikkibisneksessä ja siihen limittynyt Steven managerointijupakka, Andrean kuuron Cameronin (Darrell Thomas Utley) mukaan ottaminen muiden rannalla olevien lasten leikkeihin, Brandonin uhkapeliongelmat, Brendan aikeet muuttaa takaisin Minnesotaan ja Andrean (Gabrielle Carteris) lähtöaikeet Yaleen, Brendan ja Donnan Pariisin matka, Brandonin naiset, joita hänellä oli useampiakin kauden aikana, Andrea joutuminen auton yliajamaksi ja kuski lähteminen karkuun, Steven saama "pääavain", joka avaa kaikki koulun lukot ja siten myös arvosana-arkistot ja siitä seurannut jälki-istuntoputki, Dylanin isästään kertova kirjoitusprojekti, Kellyn äidin Jackien (Ann Gillespie) ja Davidin isän Melin (Matthew Laurence) avioero ja siitä lopulta seuraava muutto Kellyn lapsuudenkodista sekä tietysti valmistuminen ja siihen liittyvät paineet.

Myös yksittäisissä jaksoissa tapahtuu paljon mielenkiintoisia noiden isojen teemojen ohella. Steve ja Brandon kilpailevat pariinkin otteeseen samoista naisista niin rannalla kuin tv:n viihdeohjelmassakin. Donna yrittää onneaan Pariisin mallimaailmassa. David flirttailee bändärityttö Nikkin (Dana Barron) kanssa jääden nolosti kiinni (okei, tätäkin käsiteltiin useammassa jaksossa). Brenda suostuu juoruohjelman haastateltavaksi ja sehän tietää ongelmia. Uusi englannin opettaja Gil Meyers (Mark Kiely) joutuu ahdistelusyytösten uhriksi. Dylan pakenee kaupungista ja tutustuu rikkaaseen hevosnainen Anneen (Alice Kriege). Nähdään yksi kauden suosikkijaksoistani Ihmeellinen on elämä -pastissi (It's a Totally Wonderful Life), josta ylläoleva lainauskin on peräisin. Brandon ja Steve sotkeutuvat laittomiin katuautokisoihin. Brenda ja Kelly puolestaan menevät treffeille parin vasta yläasteelle päässeiden varhaisteinien kanssa. Jim puolestaan kamppailee keski-iän kriisin kanssa. Steve kokeilee onneaan Peach Pitissä työskentelyn osalta. Steve, Brandon ja Brandonin vanhemmat menevät korisotteluun, jossa Steve pääsee kokeilemaan onneaan korin heittämisestä. Donna juo vähän liikaa päättäjäistansseissa, mikä tietää ongelmia myös seuraavaankin jaksoon (yksi ikimuistoisimmista jaksoista). Lisäksi jengiväkivallan vuoksi väliin jää West Beverlyn ja kilpailevan koulun jalkapallo-ottelu, rakennellaan hiekkalinnoja sekä vältellään ja ei vältellä päättäjäistansseihin menemistä ja paljon muutakin ehtii tapahtumaan, kuten esimerkiksi näiden nuorten valmistuminen lukiosta. Viimeinen jakso olikin sitten tuplajakso, joka oli osittain koostejakso, missä nähtiin ainakin se, että muutamassakin vuodessa hahmot ehtivät edes vähän muuttua. Kokonaisuutena kausi oli ihan perusviihdyttävä tapaus, kuten aiemminkin, mutta nyt vähän harmitti se, ettei kauden loppuun oltu jätetty mitään cliffhangeria, vaan kuten päähenkilöt itsekin toteavat viimeisessä jaksossa, niin nyt koittaa monin tavoin uusi alku ja elämässä siten uudet haasteet. Suurimmat cliffhangerit tuntuivatkin olevan Brendan ja Andrean muuttoaikeet, vaikka minähän toki tiedän, että ainakaan ihan kaikki ei mene niin kuin piti (en kyllä ole varma, että miksi).

Brendaa näytellyt Shannen Doherty oli kuulemma niin tämän sarjan kuin muistaakseni myös Siskoni on noita -sarjassa aikamoinen diiva ja niinpä Dohertyn hahmoa alettiinkin kirjoittaa sarjasta ulos, mutta Dohertyn viimeiseksi kaudeksihan tämä ei jäänyt, sillä hänellä oli sopimus myös seuraavasta kaudesta, mikä sitten ratkaistiin melko omintakeisella tavalla, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Donnan isää näytellyt Michael Durrell tekee tämän kauden viimeisissä jaksoissa myöskin ensiesiintymisensä ja vilahtaapa viimeisessä jaksossa myös Kellyn isä (en nimeä löytänyt), mutta en ole varma, onko kyseinen näyttelijä sama myöhemmillä kausilla. Muista päähenkilöistä sitten ei jäänytkään mitään erityistä mieleen, vaan kaikki olivat yhtä hyviä kuin ennenkin. Mukana menossa: Dean Cain (Teräsmies), Gregory Itzin (24), David Arquette (Scream) sekä Burt Reynolds ja Rosie O'Donnell omina itseinään.

Pisteitä: 4/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, 8. kausi, 9. kausi. 10. kausi

Seuraavana arvosteluvuorossa: Maissilasten paluu

Brandon (Jason Priestley) halajaa uutta autoa kesän päätteeksi, mutta Peach Pitissä työskennellessä hän ei saisi rahoja ajoissa kokoon, joten hän pestautuu rikkaiden suosimalle lomarannalle töihin, joten kaikki Brandonin kaverit alkavat viettää aikaa rannalla. Brenda (Shannen Doherty) epäilee olevansa raskaana, koska hänen kuukautisensa ovat myöhässä, mikä säikäyttää niin Brendan kuin Dylaninkin (Luke Perry). Kun he molemmat selviävät säikähdyksellä, päättää Brenda kuitenkin pistää suhteen poikki, sillä hänen mielestään suhde etenee liian nopeasti. Heidän on kuitenkin vaikea sopeutua erossa pysymiseen...

Beverly Hills 90210:n toisen kauden vuoro. Alun perin piti saada tämä kausi katsottua jo viime viikolla, mutta ensinnäkin intoa latisti hieman blogin kaatuminen ja toisekseen viime viikonloppuna sukuloidessani muualla majapaikasta oli dvd-soitin hajalla. Jee! Tätä kautta olen kuitenkin katsellut aina kun olen vain ehtinyt, mikä on tarkoittanut lähinnä viikonloppuja, jos silloinkaan. Kuitenkin silloin harvakseltaan kun olen ehtinyt, on kautta katsellut ihan mielellään niin kuin aina ennenkin, eikä siten mielestäni hävinnyt muillekaan sarjan kausille, vaan jälleen oli sellaista perusvahvaa menoa luvassa, jossa oli säilytetty sellainen hienovarainen humoristinen ote, vaikka välillä vakavoiduttiinkin oikein kunnolla. Teinidraamojen joukossa ongelmat eivät edelleenkään olleet mitään kovin pinnallista kamaa, mistä erityisesti tykkäsin.

Suurin muutos kaudessa verrattuna ekaan kauteen on se, että nyt Brendan ja Brandonin vanhemmat jäävät selvästi taka-alalle ja sarja alkaa selvästi kertoa nimenomaan näistä sarjan nuorista ja heidän elämistään, joihin toki vanhemmat kuuluvat aina silloin tällöin mukaan. Toki Jim ja Cindy (James Eckhouse ja Carol Potter) vieläkin mukana jaksosta toiseen kulkevat, mutta eivät millään muotoa samassa määrin kuin ensimmäisellä kaudella. Niin ikään Brandon ja Brenda toimivat edelleen sarjan eräänlaisina keskushahmoina perheineen, mutta kuitenkin muutkin sarjan teinit saavat selvästi enemmän ruutuaikaa ja pääsevätkin ainakin lähes tasoihin Walsh-teinien kanssa. Kuitenkin jokainen kärkihahmo on jonkinlaisessa jatkuvassa kosketuksessa Brandoniin ja Brendaan tai Walshien taloon, että Walshit selvästi näkyvät hieman muita enemmän Lisäksi jokaisella teinillä on vähintään yksi "oma" jakso, joisa pääkäsittelyssä on sitten kunkin teinin oma elämä ja sen ongelmat.

Kauden aikana Brandon mm. taistelee isäänsä vastaan pelastaakseen Peach Pitin, tapaa hieman salaperäisen Sandyn lomarannalla ja kaitsee kotona pahoinpideltyä lasta (Coleby Lombardo), mutta sattuu myös kokeilemaan huumeita. Brenda puolestaan joutuu ryöstön uhriksi ja karkaa salaa Dylanin kanssa Meksikoon. Kelly (Jennie Garth) ihastuu puolestaan rannalla Kyleen (David Lascher), jolta Kelly ei saa kunnon vastakaikua, joutuu melkein raiskatuksi, mutta tapaa myös lihaksikkaan remonttireiskan Jake Hansonin (Grant Show); tästä jälkimmäisestä lisää alempana. Steve tapaa sitten niin onnenonkijan Christinen (Jennifern Runyon) kuin vanhan arkkivihollisensa, äitinsä (Christine Belford) sarjassa näytelleen Chuckin (Matt Nolan) sekä lähtee etsimään oikeaa äitiään, mutta turvautuu myös steroideihin pärjätäkseen urheilussa. Dylan sen sijaan saa kokea niin isänsä (Arthur Brooks) vankilaan joutumisen kuin myös tapaamaan pitkästä aikaa oman äitinsä (Stephanie Beacham). Donna puolestaan joutuu todistamaan äitinsä (Katherine Cannon) kiihkomielistä suhtautumista teinien seksivalistukseen, mutta myös tämän pettämistä toisen miehen kanssa. Andrea joutuu pulaan, koska hänen osoitteensa ei ole Beverly Hillsissä, eikä siten olisi oikeutettu käymään koulua West Beverlyssä ja taistelee kovasti edellä mainitun seksivalistuksen puolesta. David joutuu ystävänsä Scottin (Douglas Emerson) kuoleman silminnäkijäksi. Koko porukalla teinit sitten seikkailevat niin räsäisissä motelleissa, Halloween-juhlissa kuin myös underground-bileissä sekä viettävät joulua yhdessä, mutta pienemmissä porukoissa muun muassa soittelevat strippareille, kokeilevat uhkapelaamista hevosradalla kuin myös osakemarkinoilla ja tunkeutuvat suositun poikabändin kansoittamaan hotelliin.

Totta kai sitten pidemmälläkin tähtäimellä tapahtuu. Dylanilla ja Brendalla on pitkän aikaa on/off-suhde, josta sukeutuu ennen pitkää kunnon suhde. Dylanin talousvaikeudet niin ikään vievät useamman jakson. Brandon puolestaan tutustuu Emily Valentineen (Christine Elise), joka tulee tietämään ajan myötä jonkinasteisia vaikeuksia niin Brandonille kuin muillekin. Lisäksi Brandonin työskentely lomarannalla on yksi pitkäkestoinen (kesän mittainen) juttu. Davidin isä (Matthew Laurance) ja Kellyn äiti (Ann Gillespie) puolestaan alkavat seurustella ja sekös Kellyä hatuttaa, kun hän ei oikein kestä Davidiä. David puolestaan lähestyy pitkin kautta Donnaa, mutta näiden seurustelusta ei vielä tällä kaudella saada kunnon draamaa aikaiseksi, ellei sellaiseksi lasketa Donnan kieltäytymisestä seksistä, vaan seurustelu jatkuvasti on siinä taustalla ilman kovin suureksi puheenaiheeksi muuttumista.

Lupasin edellisen kauden arvostelussa puhua vielä sanasen Davidistä, joka oli jätetty ensimmäisellä kaudella turhan syrjään pääjengistä. Nyt tällä kaudella David alkoi vihdoinkin päästä osaksi jengiä ja varsinkin Scottin kuoleman jälkeen David hyväksyttiin porukkaan aiempaa paremmin. Olenkin ajatellut, että paras asia, mitä Scott koskaan sarjassa teki, oli se, että hän tappoi itsensä, vaikka kuolema olikin tapaturmaisempi kuin mitä muistin. Ei David enää ennen Scottin kuolemaakaan ollut samanlainen nörttihahmo kuin ensimmäisellä kaudella, mutta siitä huolimatta niin David kuin asennoituminen Davidiin muuttui selvästi Scottin kuoleman jälkeen. Kelly sen sijaan halveksui Davidiä pitkälle kauden loppuun asti, vaikka viimeisissä jaksoissa hänkin tuntui hyväksyvän Davidin, vaikka ajatus Davidistä hänen velipuolenaan tuntuikin hieman puistattavalta. Näin ollen niin sanottu ydinjengi hitsautui tällä kaudella aika tiiviisti yhteen, varsinkin kun Andreakin tuntui olevan vihdoin jengin virallinen jäsen.

Tällä kaudella nähdään ensimmäistä kertaa Katherine Cannonin esittämä Donnan äiti Felice. Toki Felice oli käväissyt yhdessä jaksossa edelliselläkin kaudella, mutta silloin häntä esitti joku aivan muu. Hyvä vain, että Cannon vaihtui Donnan äidiksi, sillä Cannon tuntui paljon paremmin istumaan imagostaan tiukan äidin rooliin. Brian Austin Greenin esittämä David oli onneksi tällä kaudella jo ihan erilainen kuin ensimmäisellä kaudella. Douglas Emersonin esittämä Scott ei enää kuulunut sarjan vakihahmoihin, vaan hänestä tuli ainoastaan vieraileva näyttelijä, mikä oli sekin ihan hyvä juttu. Kauden niin sanottu erikoisuus oli Grant Show'n esittämä Jake Hanson, joka tuli sarjaan ihan vain siksi, jotta hänen ja Kellyn orastavan suhteen avulla voitaisiin pistää pystyy tämän sarjan spin off -sarja Melrose Place, joka sekin on minun katselulistalla. Mukana menossa: Walton Goggins (Shield - Lain varjolla), joka oli niin (nuori) pelle, että häntä hädin tuskin edes tunnisti.

Pisteitä: 4/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, 8. kausi, 9. kausi. 10. kausi

Seuraavana arvosteluvuorossa: Frankenstein Junior

Walshin perhe muuttaa Minnesotasta Los Angelesin Beverly Hillsiin. Perhe joutuu aivan toisenlaiseen, heidän mielestä pinnallisempaan maailmaan, kuin mihin Minnesotassa olivat tottuneet ja varsinkin perheen kaksosilla, Brandonilla ja Brendalla (Jason Priestley ja Shannen Doherty) ottaa aikansa sopeutua, mutta eivätpä pääse myöskään vanhemmat Jim ja Cindy (James Eckhouse ja Carol Potter) helpolla. Brandon ja Brenda aloittavat koulunkäyntinsä West Beverly High Schoolin toisella luokalla ja heidän uudessa opinahjossa ollaan selvästi kilpailullisempia kuin mihin he ovat tottuneet ja tasokin on kovempi. Kun sitten heillä ei ole koulussa ennestään ketään tuttuja, on alku ainakin hankala, mutta ennen pitkään hekin alkavat päästä jyvälle ja kavereitakin ilmaantua...

Niinpä niin. Kun on edellinen sarja saatu pois jaloista, onkin aika aloittaa niin sanotusti uusi sarja, josta kyllä on jo neljä myöhempää kautta arvosteltu. Kuitenkin syy Beverly Hills 90210:n aloittamiseen aivan alusta (siis sen lisäksi, että saan niistä arvostelut tänne) löytyy siitä, että silloin kun ostelen sarjoja suurin piirtein julkaisutahtiin, niin ennen viimeistä kautta ensimmäisten kausien näkemisestä on kulunut niin pitkä aika, että tykkään palata ajassa vähän taaksepain ja kerrata tapahtumat katsomalla aiemmat kaudet uudestaan. No, nyt kävi sitten niin, että muiden sarjojen katsomisen vuoksi minulla venyi yhdeksännen kauden ostaminen hyvin pitkälle, joten päätin sitten aikaistaa tätä uutta starttia vähäsen. Sitten kun nämä yhdeksän kautta olen katsonut (veikkaan tammi-helmikuussa), niin sitten voisin napata mukaani jostain sen viimeisenkin kauden, vaikka periaatteessa voisinkin hakea jo nytkin. Tämä tuli aloitettua sinänsä hyvään aikaan, että se tapahtui lyhyen lomani aikana eli tämä ensimmäinen kausi tuli katsottua läpi aika vinhasti. Periaatteessa tätä kautta olisi voinut venyttää ainakin muutamalla päivällä lisää (olisi voinut olla muutakin katsottavaa), mutta päätin eilen ottaa loppuspurtin (kuusi jaksoa) ihan vain siksi, että en halunnut katsoa kahta historiallista eeposta ihan peräkkäin (Spartacus eilen, Arabian Lawrence seuraavana katsomisvuorossa), joten BH90210:n kaltainen kevyt pala tuli ihan tarpeeseen.

Mikä on oma suhteeni sarjaan? No, aloitin sarjan katsomisen muistaakseni jostakin kolmannesta tai neljännestä kaudesta, vaikka nekin tuntuvat kauhean myöhäiseltä ajankohdalta, mutta en ole nyt täysin varma. Sitten joskus Maikkari tai TVTV/SubTV teki oikean kulttuuriteon ja aloitti sarjan uusinnat, jolloin pääsin minäkin näkemään sarjan alkukaudet. Jotenkin olen kuitenkin aina tykännyt tästä sarjasta ja vaikka ikää on tullut vaikka kuinka paljon lisää, niin ei ole kuitenkaan sarjan tenho hävinnyt yhtään mihinkään vuosien kuluessa, vaan sarjaa katselee edelleen oikein mielellään. Erityisesti tykkään siitä, että vaikka sarjassa on paljon pinnallisten(kin) teinien pinnallisia(kin) ongelmia, niin itse sarja ei kuitenkaan ole niin pinnallinen ja varsinkin tekoajankohtaan nähden tässä teinisarjassa läpikäytiin myös todellisia ongelmia, eikä kaikkien käsittely jäänyt todellakaan pintatasolle. Niinpä kun sitten sarjaa alkoi ilmestyä dvd:lle, oli näiden ostaminen lopulta itsestäänselvää ja vaikka pientä kuittia olenkin saanut kuulla, niin en ole salannut sarjan katsomista keneltäkään. Tykkään mistä tykkään ja sillä hyvä.

Mitä ensimmäinen kausi sitten pitää sisällään? No, vielä tällä kaudella ei olla niin kiinni sarjan teineissä, vaan tämä ensimmäinen kausi muistuttaa enemmänkin perhedraamaa, jossa keskiössä on lähes joka jaksossa nimenomaan Walshin perhe ja vaikka pieniä poikkeuksia onkin, niin pääosin kauden tapahtumat viedään läpi jonkun Walshin näkökulmasta ja Brendan ja Brandonin vanhemmat Cindy ja Jim ovat myöhempiä kausia selvästi lähempänä tapahtumien keskipistettä, eikä vain taustalla siellä jossakin. Tämä näkyy sitten siinä, että vaikka alkuintron nimilista on komeaa luettavaa, niin suurin osa teinihahmoista ei sitten pääse niin näkyvästi esille ja nyt vasta ensimmäistä kertaa panin merkille sen, että oli suurin piirtein sattumaa, kuka hahmoista pääsee mihinkin jaksoon, sillä Walshin perheen ulkopuolelta ehkä vain Kelly (Jennie Garth) esiintyi joka jaksossa, jos hänkään; loppupuolella kautta kaikki päähahmot alkoivat kuitenkin esiintyä joka jaksossa. Pidin myöskin siitä, että Brandon ja Brenda eivät vain mene kouluun, saa sieltä heti kauhean määrän kavereita, vaan tutustuminen uusiin ihmisiin käy vähitellen ja esim. Brandonin ja Steven (Ian Ziering) ensimmäiset yhteiset hetket tuntuivat olevan lähinnä kohtaamisia käytävillä. Pikku hiljaa eli jakso jaksolta hahmot ehkä Davidia (Brian Austin Green) lukuun ottamatta alkavat kuitenkin liikkua yhä enemmän keskenään, vaikka pitkälle loppukaudelle asti yleensä olikin tyyliin jätkien ja tyttöjen jengit, mutta ei kauden loppupuolellakaan kaikki. Varsinkin David jätetään ikävän ulkopuolelle ja häneen suhtaudutaan alentuvasti. Sarjan tunnusmusiikki on muuten hyvä, mutta alkuintro tuntui jotenkin kotikutoiselta.

Pilottijakso oli kahden jakson mittainen ja siinä kaikki oli niin eri tavalla kuin mihin myöhemmin sai tottua. Ensinnäkin se suurin kauhistuksen aihe eli Walshin talo oli aivan kaamea, kun oli tottunut ihan toisenlaiseen taloon niin julkisivunsa kuin huoneidenkin puolesta ja mitä pidempään pysyttiin poissa sieltä kotoa, niin sen parempi. Myös koulun käytävät näyttivät erilaisilta pilotissa ja sen jälkeisissä jaksoissa, vaikka julkisivu taisikin olla sama. Ilmeisesti sarjassa aiottiin käsitellä enemmänkin aikuisten asioita, sillä pilotissa nähtiin ainakin koulun rehtorin Jack Claytonin (Richard Cummings Jr.)  ja Espanjan opettajan Montes De La Rosan (Bel Hernandez) välilllä pientä kipinöintiä, mutta kumpaakaan ei enää myöhemmin nähdä (joskin samoja opettajia nähdään kauden aikana muutenkin yleensä vain kerran). Koulun rehtorikin vaihtuu kauden aikana, mutta aina voi tietenkin heittää ilmoille ajatuksen, että De La Rosa on syyttänyt Claytonia seksuaalisesta häirinnästä (vaikka pyysikin  De La Rosaa vain ulos), jonka vuoksi Clayton on erotettu, mutta totuuttahan me emme toki tiedä! Niin ja ilmeisesti pilotin ennakkoon katsoneet olivat jääneet kaipaamaan jotain kovempaa kaveria, sillä Dylania näytellyt Luke Perry castattiin vasta pilotin jälkeen.

Kauden aikana nähdään tietenkin Brandonin ja Brendan ensiaskelia uudessa koulussa, mutta mitä muuta? No,  Dylan opettaa Brandonia surffaamaan, Brandon työskentelee työntekijöitä riistävässä ravintolassa, Brandonin rakkaus (Paula Irvine) Minnesotasta tulee käymään, Brandon ja Steve huijailevat historiankokeessa, Brandon kokeilee siipiään tv-sarjanäyttelijänä kuin myös koripalloilijana, Brenda puolestaan saa kuvitella omaavansa siivet, kun hän pääsee hyppäämään laskuvarjolla, Cindyllä ja Jimillä on pieni aviokriisi, mutta myös epäonnea matkalla huonenaapurien suhteen, Brenda työskentelee niin kriisipuhelimessa kuin The Peach Pitissä, Brandon tapailee yhtä jos toista tyttöä kauden aikana ja mukaan mahtuu niin yksinäisiä bileen järjestäjiä kuin yksinhuoltajaäitejäkin, Brenda yrittää välillä asua omillaankin, mutta kokee myös pelonhetkiä löydettyään kyhmyn toisen rintansa vierestä, Steve ja Brandon tapaavat epäluotettavia kauniita naisia ja paljon muutakin ehtii tapahtua kauden aikana. Muiden teinien osalta sitten raapaistiin vain pintaa, mutta kauden aikana selvisi muun muassa Dylanin isän (Terence Ford) talousvaikeudet ja tapa kohdella poikaansa, Kellyn äidin (Ann Gillespie) alkoholiongelma, Andrean (Gabrielle Carteris) asuminen Beverly Hillsin ulkopuolella koulun sääntöjen vastaisesti sekä Donnan (Tori Spelling) oppimishäiriö. Lisäksi tavataan iso joukko tavalla tai toisella häiriintyneitä yhden jakson teinejä. Näille kaikille tapahtumille yhteistä oli oikeastaan se, että niitä käsiteltiin vain yhdessä jaksossa ja siten varsinaiset jatkuvajuoniset tapahtumat olikin jätetty myöhempiin kausiin. Kuitenkin näitä tapahtumia oli oikein mukavaa ja muutamassa tapauksessa jopa vähän jännittävääkin seurata. Sen verran jatkuvuutta nähdään tälläkin kaudella, että Brenda ja Dylan alkavat seurustella ja noh, Andrean ihastumista Brandoniin käsitellään kanssa useammassa jaksossa, mutta siinä ne melkein tahtoivatkin ollakin, ellei sellaiseksi lasketa Davidin pakkomiellettä muistuttavaa suhtautumista Kellyyn. Kausi päättyy myös pienehköön cliffhangeriin, kun Brenda kertoo Dylanille, että hänen kuukautisensa ovat myöhässä.

En aio tehdä tätä joka kaudella, mutta näin sarjan ensimmäisen kauden kohdalla voisin kertoa hieman hahmojen keskinäisistä kanssakäymisistä sekä hahmojen tutustumisesta toisiinsa ja vähän kommentoidakin niitä, jos näen tarpeelliseksi. Brandon ja Brenda siis ovat kaksosia, jotka muuttavat Beverly Hillsiin. Brandon tapaa koulussa Steven ja Brenda puolestaan Kellyn, jolla on aluksi taustalle jäänyt kaveri Donna. Kelly ja Steve ovat seurustelleet ennen. Aluksi tytöt ja pojat liikkuvat eri seuroissa ja törmäävät lähinnä sattumalta. Brandon menee töihin koulun uutistoimitukseen ja tapaa Andrean. Brendan ja Donnan mielestä Andrea on nörttityttö, eikä sovi heidän porukkaan. Andrea osallistuu Walshin perheen naisten kanssa muotigaalaan ja Brenda, Kelly ja Donna alkaa vähitellen tottua Andreaan ja lopulta Andrea pääsee jopa Brendan järjestämiin pyjamabileisiin, jotka eivät ole pyjamabileet. Dylan ajaa Scottin (Douglas Emerson) kiusaajat tiehensä, Brandon näkee tämän ja Dylan ja Brandon ystävystyvät. Tästä seuraa tietenkin se, että Brenda tapaa Dylanin. Näin ollen teinit Davidiä lukuun ottamatta olivat jo tällä kaudella matkalla kohti yhteen nivoutunutta porukkaa.

Mitä tulee Davidiin, niin hänestä on sen verran sanottavaa, että jaan omaksi kappaleekseen. David kuskaa humalaisen Steven kotiin huonoin seurauksin ja kun siitä selvitään, Steve pitää Davidille seuraa, koska luulee Davidin isää toiseksi. David ja Scott hengaavat keskenään, mutta muut eivät voi sietää Davidia. Itse asiassa luulen, että vain paikoitellen nähtävä (jopa muihin verrattuna) Scott on mukana sarjassa vain siksi, että Davidille tarvittiin kaveri. Muuten Scott oli melko turha hahmo ja hänen ainoa hyvä tempauksensa koetaan vasta seuraavalla kaudella. Toki David on kaudella hyvin nörttimäinen tyyppi, josta on hienotunteisuus kaukana ja pakkomielteisyys Kellyyn suorastaan inhottavaa, mutta onko siitäkin huolimatta outoa tuntea vahvaa sympatiaa Davidia kohtaan, jota kohdellaan hyvin alentuvasti ja hänen seuraansa vältellään, eikä hän tahydo edes kunnolla tajuta, ettei hänen seuraansa kaivata? David petraa kauden edetessä ja varsinkin radio-dj:ksi pääseminen, Palm Springsiin sijoittuvan loman bilepaikan tarjoaminen sekä erilaiset kuvaus- ja juontokeikat nostavat Davidin asemia. Noin muutenkin David tuntui siedettävämmältä silloin, kun Scott ei roikkunut hänen kimpussaan. Kauden finaalissa David toki hillui muun porukan mukana, mutta ei varsinaisesti kuulunut siihen. Davidiin palaan varmaankin vielä hetkeksi seuraavan kauden arvostelun yhteydessä.

Näyttelijäpuolella oltiin ehkä tavallista perhe/-teinidraamaa särmikkäämpiä tapauksia ja oikeastaan tykkäsin kaikista. Tai no, Scott oli ärsyttävä ja turhanoloinen hahmo, mutta johtunee ehkä enemmän Scottille kirjoitetusta roolista kuin Douglas Emersonista itsestään. Lisäksi Brian Austin Green on ihan liian nörtti, mutta tämäkin lähinnä siksi, että tiedän, millainen David tulee olemaan myöhemmissä kausissa. Toisaalta sitten jos David jatkaisi samanlaisena nörttinä jatkossakin, niin hyvin vaikeaa olisi ollut nähdä Greenin pysyvän sarjassa kovinkaan pitkään. Muuten näyttelijöistä ei olekaan paljon sanottavaa, sillä kaikkiin hahmoihin on sillä tavalla tottunut, etteivät he nyt suuria tunteita enää jaksa herättää. Sen verran sanottakoon, että Donnan äiti vilahtaa yhdessä jaksossa ja häntä näyttelee tyystin eri ihminen kuin myöhemmillä kausilla eli Jordana Capra. Joe E. Tata The Peach Pitin omistajana on kyllä aina yhtä riemukas tapaus. Mukana menossa: Debbie Gibson (Raptorin biisistä) sekä Matthew Perry (Frendit).

Pisteitä: 4/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, 8. kausi, 9. kausi. 10. kausi

Seuraavana arvosteluvuorossa: Arabian Lawrence

PS. Tulipa pitkä teksti.

Niinhän siinä nyt kävi, että kesäprojektina alkanut Ihmemies MacGyverin katsominen on tullut päätökseen nyt, kun tänään sain vihoviimeisenkin jakson sarjasta katsottua.  Olen jopa hieman yllättynyt, kuinka hyvin sain tämän sarjan aika tarkalleen ajallaan päätökseen ilman liian tarkkoja suunnitelmia, varsinkin kun projektin alkaessa en vielä tiennyt, että kesällä kehittäisin itselleni uuden aktiivisen harrastuksen (pyöräilyn), joka vei takuulla aikaa sarjan katsomiselta. Okei, tulihan pari kertaa katsottua näitä viimeisiä kausia viikonlopun ulkopuolellakin, vaikka ei periaatteessa olisi pitänyt, mutta nyt tämän seiskakauden katsomisen leffojen sijaan selittyy pitkälti noilla yleisurheilun MM-kisojen seuraamisella, kun unirytmi on ihan sekaisin, eikä selvästi pidempiä elokuvia ole ehtinyt katsoa siihen sopivaan leffa-aikaan. Totta kai tässä on vielä vuorossa nuo tv-elokuvat ja siten ihan täydellisesti en saakaan tätä päätökseen näin kesän puolella, mutta lähelle kuitenkin päästiin verrattuna siihen, että viime vuoden kesäprojektina olleen Frendien katsominen jatkui pitkälle joulukuulle asti. No, se siitä.

Tätä viimeistä kautta seurasi hieman eri tavalla kuin aiempia kausia johtuen juuri siitä, että tämä oli viimeinen kausi. Katseli tavallista tarkemmin, miten hahmot toimivat sarjan lähetessä loppuaan, kuten myös sitä, kuinka monta vanhaa hahmoa tullaan ylipäätään näkemään, vaikka mitään kunnon havaintoja en osannutkaan tehdä. Jos muistin edellisen kauden jaksot aika hyvin, niin vähintäänkin yhtä hyvin muistin tämän kauden jaksot, ellen jopa hieman paremmin, vaikka mahtui joukkoon parikin jaksoa, joita en muistanut lainkaan. Laadullisesti tämä kausi ei ollut ihan niin heikko kuin edellinen kausi (puhtaasti MacGyver-asteikolla, ei 3,5 nyt niin heikko ole), mutta ei ihan niin paljon parempikaan, että suurempi pistemäärä olisi ollut ansaittu, vaikka sinänsä ehkä yllättäenkin lähellä oltiinkin. Mitäs kaudesta jäi sitten käteen?

No, suurimman mielenkiinnon kohteena oli kauden Murdoc-jakso Obsessed, joka tuli yllättäen niin aikaisessa vaiheessa, että odotin koko loppukauden, että nähtäisiin vielä yksi Murdoc-jakso, mutta näin ei sitten tapahtunutkin. Jaksossa MacGyver (Richard Dean Anderson) näkee Murdocia (Michael Des Barres) joka puolella, vaikka hänet rekan räjähdyksestä, vuorelta putoamisesta, hukkumisesta ja katon päälle sortumisesta huolimatta luultiin kuolleen vaivaisessa kaivoskuilun räjähtämisessä, mutta MacGyver on ehdottomasti toista mieltä ja häntä luullaan loppuunpalaneeksi. Hieman hölmöä, ettei aluksi edes Pete (Dana Elcar) uskonut häntä. Jakso oli tuttuun tyyliin aika jännittävä, vaikka hommaan sotkettiinkin Murdocin uusi "kotimaa". Tällä kertaa Murdoc ajoi aivan käsittämättömästi jyrkänteeltä alas yrittäessään saada MacGyveria hengiltä ja vaikka hän olisi osunutkin, niin Murdoc olisi silti ajanut alas. Ääliö! Kuitenkin kuten lopussa havaittiin, taisi se Murdoc selvitä sitten tästäkin, mikä oli vähän ikävää, kun kuitenkaan Murdocia ei tämän jälkeen nähty, joten asia jätettiin hieman kesken. Tylsää.

Parilla aiemmalla kaudella MacGyver oli seikkaillut unissaan villin lännen maailmassa, mutta tällä kertaa oli vuorossa keskiajalle meneminen Good Knight MacGyver -kaksoisjaksossa, kun MacGyver jää putoavan kukkalaatikon alle. Olin muuten miettinyt monesti, missä sarjassa tämä kukkalaatikkojuttu tapahtuu ja MacGyver oli aina ollut yksi vaihtoehto, mutta olin ehtinyt tälle kaudelle tultaessa jo vähän menettää uskoani siihen, että kyseessä tosiaan oli tämä sarja. Jaksoissa MacGyver lähtee siis kuningas Arthurin (Dana Elcar) aikakauteen ja tulee siinä sivussa seikkailleeksi yhdessä taikuri Merlinin (Time Winters) kanssa. Nämä jaksot olivat kauden huvittavimpia kaikkine kummallisine macgyvrismeineen ja MacGyver ja Merlin olivat oiva parivaljakko. Vaikka kyseessä olikin vain MacGyverin uni, niin silti luvassa oli ihan viihdyttävää menoa. Niin ja kuten ennenkin on nähty, niin totta kai MacGyverin herättyä unestaan hän löytää taskustaan jotain, mikä viittaisi uniseikkailun olleen totta, mutta kun tähän oli osannut jo asennoitua, niin eipä se enää suuresti haitannut. Jälkimmäisessä jaksossa muuten paljastuu viimein koko sarjan ajan tarkoin varjeltu MacGyverin etunimi, vaikka olin muistellutkin, että se olisi tapahtunut vasta viimeisessä jaksossa.

Kauden ja samalla koko sarjan epävirallisesti päättävässä The Stinger -jaksossa MacGyver sitten tapaa ensimmäistä kertaa poikansa Samin (Dalton James), jonka olemassaolosta MacGyver ei ollut ollut tietoinen ennen jakson tapaamista ja minä olin muistanut tämän seikan kovin hyvin. Ainoastaan sen olin unohtanut, kuka oli ollut tämä MacGyverin mielitietty, jonka kanssa Sam oli sitten saanut alkunsa ja toivoin viimeiseen asti, että kyseessä olisi ollut joku sarjassa aiemminkin nähty nainen, joka olisi vain salannut tiedon Samista edellisellä visiitillä, mutta näin ei valitettavasti ollutkaan. Siitä kyllä pidin, ettei Sam ollut sellainen stereotyyppinen angstiteini, joka kokee suurta tuskaa siitä, ettei isukki ollutkaan hänen elämässään aiemmin. No, jakso oli ja jakso meni ja lopulta MacGyver eroaa Phoenix Foundationista ja lähtee Samin kanssa moottoripyörillä "jonnekin toisaalle", jotta he tutustuisivat toisiinsa kunnolla aivan kuten olin muistanutkin sarjan päättyneen. Lopuksi sitten saadaan vielä kuulla Richard Dean Andersonin lopputerveiset, jossa hän kiittää katsojia ja tekijöitä kaikista näistä vuosista.

Paitsi, että... kausi ei päättynytkään vielä edellä mainittuun jaksoon, vaan tämän jälkeen näimme vielä yhden, The Mountain of Youth -nimisen jakson ja siinä missä The Stringerin katsoin eilisiltana, jouduin jättämään tämän jakson tähän päivään ennen päivän yleisurheilukoitoksia ja mietin monta kertaa tuossa "tauolla", että mikä kumman jakso tämä mahtaakaan olla. En uskonut koostejaksoon, sillä sellainen nähtiin viimeksi kuudennen kauden lopussa eli ihan "äskettäin". Niinpä kun katsoin jaksoa, ihmettelin hieman, että se oli kuin olikin ihan perusjakso, jossa onneksi sentään oli Jack Dalton (Bruce McGill) taas mukana. Jakson nähtyäni kipaisin sitten internetin ihmeelliseen maailmaan ja löysin tiedon siitä, että jakso oli kuvattu joskus aiemmin ennen finaalijaksoa, mutta tuotantotiimi oli hyllyttänyt jakson jostain syystä, mutta kun The Stinger oli saavuttanut verrattain hyvät katsojaluvut, niin päätti tuotantoyhtiö esittää myös tuon jakson... joskin vasta kuukauden päästä The Stingeristä, mutta oikeutti siten jakson päätymisen tämän kauden jaksojen joukkoon. Syytä sille en tiedä, miksi jakso hyllytettiin.

Noin yleisesti kausi oli kuitenkin siis ihan viihdyttävä, vaikka ei päässytkään parhaimpien kausien joukkoon ja myönnän, että osasyynsä oli sillä, että jaksoja kaudessa oli vain 14, mutta eipä niissä normijaksoissa nyt niin hirveästi tenhoa ollut. Kauden alussa MacGyver muuttaa uuteen asuntoon Haiti-kortteliin ja tietenkin tätä Haiti-teemaa käytetään hyväksi parissakin jaksossa, mutta parhaiten ehkä Walking Dead -jaksossa, jossa MacGyver pääsee seikkailemaan nimensämukaisesti elävien kuolleiden maailmassa, joskin tällä kerta elävä kuollut -nimitys liittyy vahvasti haitilaisten uskonnollisiin perinteisiin. The Prometheus Syndrome - jaksossa MacGyver on puolestaan tuhopolttajan jäljillä ja koska kaikki vihjeet osoittivat jakson alusta asti tiettyyn henkilöön, oli tietenkin aivan selvää, että syyllinen on joku muu. Coltonin veljekset Frank, Jesse ja Billy (Cleavon Little, Richard Dawson ja Cuba Gooding Jr.) saivat aivan oman nimikkojakson The Coltons, jossa MacGyveria nähdään vain jakson alussa ja lopussa ja muuten annettiin Coltonien seikkailla ja ratkaisu ei täysin toiminut. Totta kai näiden seikkailu sisälsi ihan hauskoja juttuja, mutta toisaalta kyllä kaipailin MacGyverin jumalallista väliintuloa tämän tästä. Lisäksi kausi sisältää slummi- ja jengijaksot, joita nyt oli nähty jo aiemminkin. Senkin panin merkille, että vaikka MacGyver ajoikin suurimman osan kaudesta uudella rähjä-Jeepillä, niin ainakin yhdessä jaksossa hänellä oli käytössä myöskin isoisältään perimä Chevrolet Nomad; mitään kunnon syytä autonvaihdolle en löytänyt.

Mielenpainuvat macgyverismit jäivät tälläkin kaudella aika vähiin, mutta yhden voisi kyllä mainita. Gunz'n Boyz -jaksossa MacGyver on taas kerran suljettu yhteen huoneeseen, mutta tällä kertaa hän ottaa ison ilmanvaihtoputken, pistää sen toisen päähän alkoholia täynnä olevan tynnyrin, tähtää putken ovea päin ja sytyttää alkoholia valuttavan tynnyrin alla ämpärillisen puutavaraa, jonka jälkeen viritelmästä tulee kunnon tykki ja lopulta tynnyri hajottaa oven. Nerokasta!

Dana Elcaria nähtiin tällä kaudella erittäin vähän ja olisiko jaksot jääneet kaiken kaikkiaan kolmeen? Jos niitä oli enemmän, niin ei kuitenkaan montaa. Tämä oli sinänsä vähän häiritsevää, sillä vaikka Elcar nähdäänkin alkuteksteissä, niin katsojille ei selviä varmasti kuin vasta kolmannessa jaksossa, että Pete selvisi siitä kuudennen kauden päättävästä silmäleikkauksesta elävänä. Teri Hatcheria ja Bruce McGilliä ei ollut kumpaakaan nähty kuudennella kaudella ja aloinkin heittämään niiden suhteen toivoni seitsemännen kauden edetessä, mutta onneksi sentään edes McGill nähdään kauden viimeisessä jaksossa. Kauden alkupuoliskolla nähdään useammassakin jaksossa haitilaiskorttelien noitatohtori (Kimberly Scott), josta melkein oli tulla yksi isoista sivuhahmoista, mutta sitten hän katosi johonkin. No, ei iso tappio. Mukana menossa: Aiemmin nähdyt James Hong ja John Considine uusissa rooleissa, Cuba Gooding Jr., Jack McGee (Asema 62), Michael D. Roberts (Frendit), Colm Meaney (Con Air - Lento vapauteen), Bubba Smith (Poliisiopisto), Stanley Kamel (Beverly Hills 90210) sekä Dalton James (Beverly Hills 90210).

Pisteitä: 3,5/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: Conan the Barbarian

Arvasin sen (tai olihan se ihan loogista), että kun elokuvien katselu jatkuu, niin Ihmemies MacGyverin katselu hidastuu ja menihän tässä kaudessa peräti kolme viikkoa. Olisi kuitenkin mennyt vieläkin enemmän, ellen olisi heti kuun alussa tehnyt sen tietoisen päätöksen, että pyhitän viikonloput (pe-su) kokonaan MacGyverille sen verran kuin muilta aktiviteeteiltäni ehdin, mutta näinkin minulla on yleensä jäänyt lähinnä sunnuntait aikaa katsella näitä, vaikka jokusen jakson olenkin saattanut iltamyöhäänkin joskus ehtiä katsoa. Nyt sitten viime perjantaina tuli tehtyä karkea virhearviointi siinä, kuinka paljon ehdin viikonlopun aikana jaksoja katsoa luvatessani tämän kauden olevan seuraavana arvosteluvuorossa, kun olin ajatellut, että saan sunnuntaihin mennessä kauden katsottua. Ihan näin ei kuitenkaan käynyt, mutta kun kerran tuli vähän niin kuin luvattuakin, niin päätin sitten jättää eilisen leffan väliin ja keskittyä kauden viimeisiin jaksoihin. Mitä tulee sitten koko sarjan katsomiseen kesän aikana, niin siihen on vielä jonkinasteiset mahdollisuudet, sillä viimeinen kausi on tynkä sellainen ja minulla taas alkaa perjantaina loma, joka on kyllä aika yleisurheilupainotteinen, mutta ehkä mä saan viimeisen kauden jaksoja (ja leffoja) johonkin väliin mahdutettua.

Mitä tulee sitten tähän kuudennen kauden sisältöön, niin kuten edellinen kausikin, niin eipä tämäkään ihan sellaista fiilistä tarjonnut kuin neljä ensimmäistä kautta, vaikka tämäkin kausi oli ihan viihdyttävä pääosin. Selvästi parhaat mehut oli tarjottu jo aiemmilla kausilla ja tämä saattaakin olla nipin napin tähän mennessä se heikoin kausi, vaikka samoille pisteille viidennen kauden kanssa pääsikin. En tiedä sitten, oliko asialla tekemistä mitään sen kanssa, että edellisellä tv:stä tulleella uusintakierroksella katselin sarjaa aika satunnaisesti, kunnes sitten ilmeisestikin tämän kauden kohdalla aloin seurata sarjaa tiiviimmin ja siten monet jaksoista olivatkin melko tuoreessa muistissa; toisaalta sitten samaan hengenvetoon on todettava, että kahden ensimmäisen kauden tätä kesää edeltävästä näkemiskerrasta oli paljon lyhyempi aika, mutta silti ne viihdyttivät enemmän. Tosin korostettakoon edelleen tämän kappaleen loppuunkin vielä, että kyllähän tätä pienistä heikkouksista lukuun ottamatta edelleen katsoi.

Ehdin jo pitkään pelätä, että kaudesta oli jätetty se pakollinen Murdoc-jakso väliin, mutta tulihan se viimein viimeisellä jaksolevyllä vastaan (yleensä kauden puolivälin tietämillä) Strictly Business -jakson muodossa, joka olikin yksi kauden parhaista. Nimittäin heti jakson alussa nousivat oikein kylmät väreet niskaan, kun Murdoc (Michael Des Barres) tuli HIT-jehujen eteen anelemaan työtään takaisin ja "pääsymaksuna" oli tietenkin MacGyverin (Richard Dean Anderson) tappo. MacGyverhan pelasti edellisellä kaudella Murdocin siskon, joten Murdoc oli kiitollisuudenvelassa, joten tästä osoituksena oli MacGyverin pelastaminen kerran Murdocin kehittelemästä ansasta, jonka jälkeen Murdoc pääsi jahtaamaan MacGyveria puhtaalla omatunnolla... loogista. Jahti vie tällä kertaa Murdocin ja MacGyverin keskelle ei-mitään, jossa lopullinen välienselvittely käydään suljetulla kaivoksella. Jos jotain huonoa pitää jaksosta hakea, niin MacGyverin muistinmenetys, jota on jo käsitelty aiemminkin, mutta tietenkin Murdocin mukanaoleminen toi tähänkin oman säväyksen. Murdoc sitten otti ja putosi syvään hissikuiluun ja vaikka hänen ruumistaan ei löytynytkään, niin luultavasti hän nyt viimein kuoli, sillä onhan hän selvinnyt jo rekan räjähdyksestä, vuorelta putoamisesta, hukkumiselta, talon romahtamiselta päälleen, joten jossain vaiheessahan hänen onnensa on käännyttävä, eikö? Ai ei?

Noin muuten kauteen mahtui sekalainen satsi kaikenlaista, joista voisi mainita joitakin vähän parempia jaksoja. Kauden aloittavassa Tough Boys -jaksossa MacGyver joutuu napit vastakkain huumediilerien varastoja tuhoavien huligaanien kanssa, jossa epäilyt pääjehusta vievät aluksi ihan väärään suuntaan. The Wall puolestaan tarjoaa ihan kivan tarinan naisesta (Brigitta Stenberg), joka saa kosketuksen Itä-Saksasta Länsi-Saksaan ja sittemmin Yhdysvaltoihin loikanneen isoisäänsä (Milton Stelzer), mutta kaikki ei ole tässäkään jaksossa ihan sitä miltä näyttää. Lesson in Evil -jaksossa neljännellä kaudella ihastuttanut ja kauhistuttanut Hannibal Lecterin esiaste tohtori Zito (William Morgan Sheppard) tekee paluun. Harry's Will -jaksossa puolestaan vaihtuu taas MacGyverin auto, mutta tällä kertaa vuoden -57 Chevrolet Nomadiin, mutta kiintoisaa asiassa oli se, että auto ei säilynyt ihan kauden loppuun asti. vaan viimeisissä jaksoissa hän ajeli jollain ihan random-kaaralla. Ilmeisesti MacGyverin lännenseikkailu Serenity edellisellä kaudella oli ollut sen verran kivaa vaihtelua, että MacGyver palasi tälläkin kaudella unissaan Serenityyn jaksossa MacGyver's Women, jonka aikana paljastuu eräs kiinnostava asia MacGyverin tunteista. Päinvastoin kuin yleensä selittämättömien asioiden äärellä, niin The Visitor -jakso oli kanssa ihan hauska jakso, pitkälti kyllä aina käsittämättömästi ilmestyvän imurikauppias Philin (Christopher Gaze) ansiosta ja ennalta-arvattavasta ja hölmöstä loppuratkaisusta huolimatta jakso ei aiheuttanut allergisia reaktioita, kuten yleensä näissä tavalla tai toisella yliluonnollisissa jaksoissa. Squeeze Playssa oikea ainoa kiinnostava seikka oli se, että MacGyver esitti jälleen Dexteriä. Eye of Osiris tuo puolestaan mieliin ne pian katseluun tulevat tv-elokuvat, sillä MacGyver etsii apureineen itse pyhää Graalin maljaa ja siten jakso toi mieleen nuo tv-elokuvat niiden nimiensä vuoksi; tiedä sitten, tulenko olemaan oikeassa. Vaikka tässäkin kappaleessa mainittiin useita jaksoja, niin joistakin niissä esiintyneistä hyvistä asioista huolimatta monet jaksot sisälsivät vain vähän jännitettävää, sillä useissa, jos nyt ei kuitenkaan ihan kaikissa, ainoa huolenaihe oli se, miten MacGyver pääsee ulos jostain pulassa, mutta noin muuten jaksoissa ei kunnolla tapahtunut mitään, mitä ei ennen olisi jo niin monessa jaksossa nähty. Kauden aikana nähdään pientä jatkuvuuden tynkääkin, kun Pete Thornton (Dana Elcar) sairastuu glaukoomaan eli sokeutta aiheuttavaan tautiin, mutta selitys tähän "juonenkäänteeseen" löytyykn seuraavasta kappaleesta. Kuten parillisten kausien kohdalla aiemminkin on ollut tapana, niin myös tämän kauden loppuun oli saatu koostejakso, joka sekin oli rakennettu Peten glaukooman ympärille. Se jätettiinkin ehkä hivenen epäselvään tilanteeseen, mutta onneksi minäkin tiedän jo paremmin.

Se, mikä pisti erityisesti silmään, niin ne tutuimmat sivuhahmot pysyivät taka-alalla pitkin kautta. Toki Michael Des Barres jälleen nähdään, mutta muuten oli aika hiljaista. Dana Elcarhan oli kauden alussa mukana tämän tästä, mutta sitten tuli pitkä aika (ainakin puolentusinaa jaksoa), kun Elcarin esittämää Peteä ei näkynyt. Toki, Dana Elcar sairastui itse glaukooman, mikä edesauttoi Pete Thorntoninkin sokeutumista, mutta minua hämmästytti tässä se, että useimmat näistä ilman Elcaria kuvatuista jaksoista kuvattiin jo vuoden 1990 puolella, vaikka hänen kerrotaan sairastuneen vasta 1991. No, ehkä silloin 1990 oli sairauden jonkinasteinen esiaste. Kun sitten Elcar oli poissa, niin tekijät olisivat voineet marssittaa jaksoihin joko Jack Daltonia esittäneen Bruce McGillin tai Penny Parkeria esittäneen Teri Hatcherin, mutta kumpaakaan ei nähty kuin kauden päättävässä koostejaksossa. Tylsää! Mukana menossa: Aiemmilta kausilta tutut Charles Payne, Mayim Bialik (myös Kullannuppu), Kai Wulff (jälleen kerran uudessa roolissa), jo mainittu William Morgan Sheppard sekä hänen roolihahmonsa tohtori Ziton jahtaamaa poliisi Murphya näytellyt Kim Zimmer ja vastoin ennakkoluulojani myös MacGyverin isoisää näytellyt John Anderson sekä Linden Ashby (Melrose Place), James Doohan (Star Trek) ja William B. Davis (Salaiset kansiot).

Pisteitä: 3,5/5

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: Rocco ja hänen veljensä

Ennen kesää kun suunnittelin katsomisaikatauluja, määritin ihanteelliseksi tilanteeksi sen, että saisin katsottua kaikki seitsemän Ihmemies MacGyverin kautta leffakesätauon aikana, mutta arvelin jo tuolloin, etten tule siihen yltämään, eikä niin käynytkään, kun olen tehnyt tämän kesän aikana niin paljon muutakin kuin vain katsellut televisiota. Kakkostavoitteeni oli kuitenkin se (tämäkin perustui johonkin laskelmaan, jota en muista), että saisin viisi ensimmäistä kautta katsottua ja näin tuli nyt siis tehtyä ja sopivasti viimeisenä päivänä ennen "virallista" leffatauon loppumista, sillä viimeisen jakson katsoin vasta tänä aamuna. Nyt nämä kaksi jäljellä olevaa kautta olisi tarkoitus katsoa elokuun aikana, mutta jo nyt kalenterini huutaa armoa, kun elokuvien katselun lisäksi pitäisi vielä pyöräilläkin. Viikonloppuisin periaatteessa pitäisi olla aikaa, mutta onpahan niillekin kolmena viikonloppuna ainakin jonkin verran ohjelmaa. No, eiköhän tämä tästä jotenkin lutviudu.

Mitä tulee sitten tähän viidenteen kauteen, niin ei tämä edellisten kausien veroiseksi tapaukseksi noussut. Kyllähän jaksoja edelleen ihan mielellään katsoi, mutta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta mitään erikoisen hienoja elämyksiä ei tarjottu. Jännitys oli monin paikoin poissa, vaikka ihan uteliaisena katselikin erinäisten tapahtumien kehitystä. Jaksot olivat usein hyvin rutinoidun oloisia ja niinpä MacGyver (Richard Dean Anderson) tovereineen tekivät yhtä, pääkonnat tekivät toista ja siinä meni sitten pitkä tovi, ennen kuin näiden välille saatiin minkäänlaista jännitystä ja useinkin se jännitys oli sitä sorttia, että MacGyver suljetaan johonkin, jossa Mac tekee sitten jonkin macgyverismin ja pian tämän jälkeen MacGyver pääseekin konnien kimppuun. Tässä suhteessa kauden loppupuoli oli selvästi alkukautta kivempi, noin niin kuin kokonaisuutta ajatellen, vaikka hieman heikompia jaksoja mahtuu loppupuolellekin. Mitäs kausi sitten pitikään sisällään?

Nyt on päästy alkutunnarissa perusasioiden äärelle eli MacGyver Theme kuulostaa sellaiselta kuin pitääkin ja vieläpä kokonaisena, mitä nyt sen räjähdyskuvan aikana kuullaankin taustalla pientä lisäpimputusta, mutta sitä hädin tuskin huomaa. Niinpä ei puhutakaan nyt siitä, vaan puhutaankin MacGyverin autosta, joka on vaihtunut Jeepistä isoisänsä Harryn (John Anderson) vanhaan pickupiin eli avolava-autoon ja en ollut edes muistanut tällaista suurta muutosta MacGyverin elämässä. Ei sillä, avolavaksi MacGyverin auto oli ihan tyylikkään näköinen, vaikka oli siinä Jeepissäkin toisaalta oma hohtonsa.

Kolmannella kaudella olleen edellisen kaksoisjakson (Lost Love) aikana olin miettinyt, miltä tulee näyttämään tulevat tv-elokuvat, joita en ole vielä nähnyt. No, tämä kausi aloitetaan Legend of the Holy Rose -kaksoisjaksolla, joka toi edellistä kaksoisjaksoa enemmän nuo tv-elokuvat mieleen, sillä nyt ollaan ihan oikean suuraarteen etsinnässä, kun etsitään Graalin maljaa ja jos noiden tv-elokuvien nimistä voidaan jotain päätellä, niin vähän samanlaista menoa on odotettavissa... ehkä. Tässä oli kuitenkin jakso, johon ei tiivistäminen yhteen jaksoon olisi missään nimessä sopinut, mutta silti hei: Mikä tämän alkuseikkailun tarkoitus ihan oikeasti oli? Tuntui ihan kuin olisi tarjottu jonkinlainen alkupala James Bond- elokuvien tai ensimmäisen kauden tyyliin ennen varsinaiseen seikkailuun siirtymistä, mutta väkinäiseltähän tämä tuntui, kun alun tapahtumilla ei ihan oikeasti ollut mitään tekemistä varsinaisen tarinan kanssa. Tai no, saatiinhan siihen päätarinan alkuun sitten pieni epäilys yöllisen hiippailijan henkilöllisyydestä tai yhteyksistä, mutta sekin hävisi heti aamun valjettua.

Murdoc (Michael Des Barres) oli muuten jälleen mukana jaksossa Halloween Knights. Nyt hän on selvinnyt siis rekan räjähdyksestä, korkealta vuorelta putoamisesta ja aivan yllättäen nyt myös sitten uima-altaan viemäriverkkoon joutumisesta. Tällä kertaa Murdoc nähdään hieman yllättävässä roolissa, sillä nyt hän tulee kuvioihin nimenomaan pyytämään apua MacGyverilta, joka pienen jahkailun jälkeen suostuukin auttamaan. Tässä kyllä riitti jännitettävää ainakin alussa, kun piti miettiä, onko Murdoc ihan tosisaan vai yrittääkö hän saada MacGyverin vaan ansaan. Jakson alussa muuten nähdään ihan kivasti eräänlainen montaasi Jack Daltonin (Bruce McGill) tempauksista, kun Murdoc jäljitteli Daltonin tyyliä; miten hän tiesi niistä onkin sitten oma kysymyksensä. No, tässä jaksossa Murdoc sitten jäi räjähtäneen rakennuksen alle, mutta kuten lopussa nähdään, hän selvisi siitäkin. Totta kai tiedossa oli, ettei Murdoc aio jättää MacGyveria rauhaan, mutta silti Murdocin viesti MacGyverille oli vähän hölmö, kun Murdoc oli kuin mitään jakson tapahtumista ei olisi tapahtunutkaan. Murdoc nähdään myös toisessa jaksossa, tosin vain MacGyverin unessa, joka päättyi hyvin tutunomaisesti Murdocin osalta, vaikka hän ei "kuollutkaan".

Mitäs muuta mukavaa kauden jaksot piti sisällään? No, Murdoc-jakson lisäksi kauden parhaimmistoon kuului Jenny's Change, jossa nähdään rikollispomon (Vic Tayback) päänmenoksi järjestetty huijausoperaatio, jossa onnistuttiiin huijaamaan myös ainakin allekirjoittanutta. Kyseisessä jaksossa MacGyver naamioituu nörtti Dexteriksi ja ilmeisesti tekijät tykkäsivät hahmosta niin paljon, että "Dexter" nähtiin myös seuraavassa jaksossa Deep Cover, mutta selvästi huonommalla menestyksellä. Cease Fire -jaksossa sitten MacGyver lavastetaan syylliseksi murhayritykseen ja hän joutuu niin pakenemaan oikeita syyllisiä kuin myös puhdistamaan maineensakin. The Ten Percent Solutionissa MacGyver joutuu puolestaan tekemisiin uusnatsien kanssa ja vaikka pääpahikset saatiinkin kiinni, niin näyttihän tämä sellaiselta jaksolta, että siihen voisi odottaa jatkoa, mutta saa nyt nähdä, tapahtuuko sellaista. Kiva jakso kuitenkin ja... jotenkin pelottava. Two Times Trouble -jaksossa MacGyver joutuu identtisten kaksosten (Audrey Landers molempina) pauloihin, jossa kaikki ei taida olla ihan siltä kuin ensinäkemältä näyttää. Tällä kaudella päästiin taas valistamisen makuun jaksossa Black Rhino, kun valistettiin katsojia ihan Richard Dean Andersonin äänellä mustasarvikuonojen vähyydestä.

Noin muuten kausi tarjosi pääosin ihan kivaa menoa, joten ei tämänkään kauden parissa aika tylsäksi käynyt. Muutaman jakson haluan kuitenkin nostaa esiin, ei niinkään huonouden vuoksi, vaan pikemminkin hölmöyden. Nämä jaksot olivat Madonna, Serenity sekä kauden päättävä Passages. Näissä kaikissa mennään tavalla tai toisella absurdiuden puolelle. Madonnassa häviää Madonna-patsas kirkosta, jonka jälkeen tapahtuu kaikille kivakkeille kaikkea kivaa ja mukavaa, kunnes patsas löytää tiensä kotiin kuin itsestään ja tämän jakson punainen lanka oli havaittavissa hyvin varhaisessa vaiheessa. Serenityssa puolestaan koetaan tämä Murdoc-kappaleessa mainittu unijakso, joka tapahtuu villin lännen maisemissa. Okei, unijaksot ovat ihan kivaa vaihtelua noin yleisesti, eikä tämäkään huono ollut, vaikka kunnon jännitystä ei ollutkaan tarjolla jakson unimaisuudesta johtuen ollenkaan, mutta jakson loppu menikin sitten aivan naurettavuuksiin. Tässä jaksossa oli hauskaa se, että MacGyver ja Pete Thornton (Dana Elcar) olivat ainakin hetken aikaa toistensa vihollisia. Passages-jakso on saattanut olla aikoinaan jännä tullessaan ensimmäistä kertaa ulos, sillä olihan kyseessä kauden päätös ja MacGyver on kuolemaisillaan ja käykin vähän niin kuin rajan takana. Näin jälkikäteen ajateltuna tässä ei ollut juuri jännitettävää, kun tiesi kausia olevan edessä vielä kaksi, kuten myös niitä tv-elokuviakin, mutta huvittavan tästä jaksosta teki sen, että jopa siellä rajan takana MacGyver "sortuu" macgyverismeihin.

Macgyverismeistä puheen ollen tälläkin kaudella niitä oli tarjolla jokseenkin heikonlaisesti, mutta ehdottomasti parhaaksi macgyverismiksi nousee palaneen paperin pelastaminen lukukuntoon glyserolilla, vedellä ja valokuvauspimiön laitteilla. Myös muita mainioita macgyverismeja oli tv-antennin muuntaminen laskeutumiskoukuksi ja esiintymislavan kuljettaminen käsipainot pyörinä.

Silmiinpistävää kaudessa oli se, että Bruce McGillin esittämä Jack Dalton loisti lähes kokonaan poissaolollaan, eikä häntä näkynytkään kuin parissa jaksossa ja toinen näistä jaksoista oli ylempänä mainittu Serenity, jossa myös Teri Hatcherin (jälleen niin Täykkärit-Hatcherin näköinen) Penny Parker oli mukana. Kauden lopussa näemme myös jälleen pitkästä aikaa MacGyverin isoisän Harryn (John Anderson), jota olinkin ehtinyt kaivata takaisin jo useaan otteeseen. Jakson tapahtumien pohjalta tosin voisi olettaa, että tämä jakso jäi John Andersonin viimeiseksi sarjassa (no, John Anderson kuolikin 1992). Ilmeisesti edellisen kauden Jesse Coltonista oli tykätty siinä määrin, että nyt niitä Coltoneita nähdään jaksossa peräti kolmin kappalein eri jaksoissa ja yksi Coltoneista on Billy Colton, jota näyttelee Cuba Gooding Jr., joka oli toki mukana edelliselläkin kaudella, mutta eri roolissa. Muita uuden identiteetin saaneita näyttelijöitä oli Kai Wulff (tällä kaudella jo kolmas rooli, vaikken ensimmäistä ollut muistanutkaan ennen tarkistamista) sekä Michael Ensign (tuttu Frendeistä ja Salaisista kansioista). Lisäksi tavalla jos toisella Challenge-keskuksessa aiemmin pyörineet Roxanne Reese ja Charles Payne uusivat roolinsa. Kauden aikana nähdään myös niin Linda Blair (Manaaja) kuin Mayim Bialik (Kullannuppu). Jälkimmäinen oli mukana peräti kahdessa jaksossa ja totuuden nimissä on sanottava, että tunnistin hänet vasta siinä toisessa jaksossa. Ihan niin kuin sitä tunnistettaisiin näyttelijä, jota on nähnyt jossain sarjassa viimeksi 15 vuotta sitten *puna*, joskin Kullannuppuhan oli tuohon aikaan suosikkisarjojani, toinen *puna*.

Pisteitä: 3,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Yllä mainitsemassani The Ten Percent Solution -jaksossa ollaan muuten samaisessa rakennuksessa, joka tuli minulle tutuksi Salaisten kansioiden jaksossa, jossa Mulder ja Scully löytävät hyllykilometreittäin tietoja tutkituista ihmisistä, myös Scullysta itsestään sekä Mulderista ja tämän siskosta.

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: Herra Popper ja pingviinit

Nyt kun vauhtiin pääsin, niin tämä Ihmemies MacGyverin neljäs kausi meni jokseenkin nopeasti, kun ei tähän mennyt kuin puolisentoista viikkoa (aloitin kait viime viikon alussa), jonka aikana liian pitkiksi venyneet pyöräretket saattoivat typistää katsottujen jaksojen määrää jopa yhteen per ilta, mutta yleensä kyllä tuli katsottua useampikin jakso per ilta ja viime sunnuntaina vieläpä tuplamäärä normaaliin verrattuna ellei vähän enemmänkin. Niin ja mikäs oli tätä kautta katsoessa, kun tämä oli suurin piirtein ensimmäisen kauden veroinen elämys, minkä vuoksi jaksoja oli oikeastaan alusta loppuun asti hauska seurata paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Aloitetaan tuttuun tyyliin introsta ja tunnusmusiikista puhumalla. Tälle kaudelle oli tosiaan saatu uudet kuvat introon ja suurimman osan niistä pätkistä olin havainnut jo edellistä kautta katsoessa (eli muistin, että juuri tietty pätkä nähdään myöhemmin introssa). No se siitä ja mennään tärkeämpien asioiden äärelle eli alkuintroon. Kolmannen kauden lyhentämishelvetistä oli päästy, mutta nytkään kausi ei alkanut ihan sillä tutuimmalla introlla, vaan nyt tämä kuuluisa tunnusmusiikki oli saanut sellaista pimpelipompeli/blingblong -aineksia sekaan, mikä ei sinänsä haitannut, kun pääasia minulla oli, että tunnusmusiikki kuultaisiin niin sanotusti kokonaisena. Tätä pimpelipompeli-tunnaria kuultiin ainakin kauden ensimmäisissä jaksoissa, mutta myös kauden loppuvaiheilla, mutta muuten taisi tunnarina olla se alkuperäinen versio tai hyvin lähelle sitä. Yhden kerran kyllä joutuivat lyhentämään tämän pimpelipompeli-tunnusmusiikin ja jos mahdollista, niin tämä lyhennetty versio oli vielä kauheampi kuin kolmoskauden lyhennys... mutta onneksi sitäkin tarvitsi kuulla vain kerran. Kauteen mahtui sekin erikoisuus, että kauden kahdessa viimeisessä jaksossa kuultiin täyspitkä tunnusmelodia myös jaksojen lopussa, vaikka normaalistihan lopussa kuullaan jonkinasteinen lyhennelmä... mutta mikäs siinä.

Ja voitteko kuvitella? Murdoc (Michael Des Barres) elää! Tai eli ainakin tämän kauden jaksossa Cleo Rocks, jossa hän jälleen saapuu piinaamaan MacGyveria (Richard Dean Anderson) hyvin mahtipontisella suunnitelmallaan välikätenä MacGyverin vanha tuttu Penny Parker (Teri Hatcher). Tällä kertaa Murdoc naamioitui musikaaliohjaaja Jacquesiksi ja MacGyverin tultua kuvioihin alkaa tapahtua kaikkea jännää ja niin MacGyver, Penny Parker kuin Pete Thorntonkin (Dana Elcar) joutuvat hyvin suureen vaaraan. Sitä en vain käsitä, miten MacGyver ei nähnyt Murdocia Jacques-naamarin alta, kun se naamari ei ollut mitenkään huipputekoa, vaan Murdocin kasvonpiirteet oli selvästi nähtävillä ja kun MacGyver pääsi vielä ihan lähietäisyydelle, niin olisihan hänen pitänyt Murdoc tunnistaa. Murdoc on selvinnyt nyt rekan räjähdyksestä sekä melkein tuhannen metrin korkuiselta vuorelta putoamisesta joutuen ottamaan vastaan vain jalkaproteesit, mutta tällä kertaa hän taisi viimein kohdata kohtalonsa, sillä hän joutui uima-altaan poistoputkiin (tai johonkin) ja eihän nyt veden alla hirveän kauan pysty olemaan ilman, että keuhkot tulevat täyteen vettä. Murdocia ei kyllä löydetty, mutta eihän niitä kaikkia aina löydetäkään, joten kyllä mä ihan rehellisesti uskon, että Murdoc viimein heitti henkensä. No toki!

Kauden aikana oli palattu niin sanottuun vanhaan hyvään aikaan eli ensimmäisen kauden tunnelmiin ja siten useimmissa jaksoissa riittikin jännitettävää pitkin matkaa. Toki ympäristöjutut ovat esillä edelleen, mutta useimmiten vain ja ainoastaan taustalla, joten itse päätarinoissa oli jännittävä tunnelma katossaan. Toki tiedossa oli edelleen, että MacGyver ja kumppanit selviävät pulasta kuin pulasta, mutta miten, sen seuraaminen teki jaksoista niin mielenkiintoisia ja kun musiikkikin oli kohdillaan, niin mikäs sen parempaa. Muutenkin jaksoissa riitti vaihtelua yllin kyllin, joten siltäkin osin oli kaikki kunnossa. Oikeastaan lähes kaikki kauden jaksot voisi hyvyytensä puolesta mainita, mutta jos nyt vähän yrittäisin mainita vain "muutamia", niin mainittakoon sitten kauden aloittava The Secret of Penny Parker, jossa nimensä mukaisesti Penny Parker on taas mukana ja tällä kertaa Parkerin perimässä kummitustalossa; Blood Brothers, jossa selviää MacGyverin inho aseita kohtaan ja näemmekin Macin myös pikkupenskana; The Outsiders, jossa MacGyver seikkailee amissien parissa; Collision Course, jossa paljastuu MacGyverin F1-menneisyys ja hän joutuu taas ajamaan, vaikka vähän ihmettelenkin, mitä ympäristönsuojelija MacGyver teki saastuttavassa moottoriurheilumaailmassa; Deadly Dreams, jossa nähdään jonkinasteinen Uhrilampaiden Hannibal Lecterin esiaste tohtori Zito (William Morgan Sheppard); The Challenge, jossa MacGyver seikkaileen langenneiden jengiläisten parissa; Gold Rush, jossa MacGyver yrittää löytää kadonnutta kultaa ja vaikka tässä jaksossa oli neuvostoliittolaisiakin mukana, niin minä tykkäsin siitä, ettei tässä vieritetty kaikkea niiden niskaan; jaksossa muuten mainitaan Helsinki pariinkin otteeseen, sillä ilmeisesti MacGyver on joskus käynyt siellä; The Invisible Killer, jossa MacGyver vie neljä tyyppiä erämaahan ja niin heidän kuin katsojankin on lopulta pohdittava sitä, kuka nelikosta on hovimestari; ja lopuksi mainittakoon vielä jakso Renegade, jossa MacGyver joutuu tekemisiin entisen huippusotilaana toimineen kaverinsa kanssa. Aivan viimeisessä jaksossa päästään taas koostejakson pariin ja varsinkin Jack Dalton (Bruce McGill) pääsee muisteluiden pääosaan, mutta myös MacGyverin vihollisia muistellaan. Sinäsnä hyvään paikkaan tuli tämä koostejakso, kun katselin tämän vasta puolenyön jälkeen viime yönä ja niinpä PS3:lla kykenin kelaamaan nämä takaumakohdat 1,5x nopeudella eli kaikki puheet, toiminta ja tekstitys toimi edelleen, mutta vain vähän nopeutettuna.

Kauden aikana nähtiin oikeastaan vain pari jaksoa, joista en saanut oikein mitään irti ja nämä jaksot olivat The Battle of Tommy Giordano sekä Easy Target. Näiden jaksojen ongelma oli se, että ne tuntuivat turhan rutiininomaisilta jaksoilta eli MacGyver ja Pete Thornton seikkailevat siellä täällä ja joutuvat kyllä välillä pulaankin, mutta jännitettävää niissä ei juuri ollut eli minulle ei tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että jännittäisi, miten MacGyver selviytyisi kustakin pulasta, vaan kaikki pahemmat tilanteet tuntuivat aika perusmeiningiltä enkä puhu vain tästä sarjasta, vaan yleisestikin.

Kausi jatkaa edellisen kauden tavoin vähäisillä macgyverismeilla, mutta mikäs siinä, kun toimintaa ja seikkailua oli muuten ihan kivasti ja kausi tarjosikin yleensä tyyliin yhden merkittävämmän macgyverismin per jakso. Macgyverismeista parhaiten jäi mieleen aseen tekeminen teleskoopista ja ilmatorvesta sekä lumen peittämästä lentokoneesta pakeneminen väkevän vodkan, kaasupullon ja muovisen langan avulla. Jotenkin sitä vain toivoisi, että niitä ikimuistoisempia virityksiä olisi samaan tahtiin kuin kahdella ensimmäisellä kaudella, mutta ilmeisesti ihan kaikkeen ei mielikuvitus enää tahdo riittää.

Ensimmäinen huomio näyttelijöistä sen lisäksi, että Teri Hatcher oli jälleen mukana Penny Parkerina, oli fakta, että Dana Elcar puuttui muutamasta ensimmäisestä jaksosta kokonaan ja tuli mukaan vasta neljännessä jaksossa, jossa hän sitten onkin kunnolla kehissä. Myöhemmin kaudella hän sitten onkin melkein kaikissa jaksoissa mukana. Dana Elcar myös kokeili ohjaamista jaksossa The Challenge. Teri Hatcher näytti entistä enemmän Täykkärit-Hatcherilta ja varsinkin yllä mainitussa Murdoc-jaksossa hän oli hyvin näköinen, kun hänellä oli toisenlainen hiustyyli. Kauden aikana nähdään myös edelliseltä kaudelta tuttu MacGyverin entinen mielitietty Deborah (Kristian Alfonso), jolla on MacGyverin kanssa keskeneräisiä asioita hoidettavanaan. Mukana menossa: Jason Priestley, joka oli ihan Beverly Hills 90210:n Brandonin oloinen varsinkin moraalipuoleltaan sekä monessa liemessä keitetty Cuba Gooding Jr., eikä tämä vissiin jäänyt hänen viimeiseksi MacGyver-esiintymisekseen.

Pisteitä: 4,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Runners-jakson Richard Dean Anderson kertoo puhelinnumerosta, johon voi soittaa, jos tuntuu liian pahalta. Kunnon valistusta siis kehissä. :D

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: About Schmidt

Ihmemies MacGyverin kolmas kausi tuli viimein katseltua. Ihan yhtä kovaa kiirettä en ole pitänyt kuin parin aiemman kauden kanssa, kun tässä on ollut välissä Sodankylää, siitä reissusta toipumista, ihmisten tapaamista, viikonloppureissuja, pyöräilyä ja vaikka mitä. Jos nyt ihan ensimmäisiä päiviä Sodankylän reissun jälkeen ei oteta huomioon, niin silloin kun olen ollut kotosalla ilta-aikaan, olen pyrkinyt katsomaan sen kolme jaksoa päivässä, mutta nyt meni varsinkin kauden loppuvaiheille tultaessa niin, että olen katsonut vain pari jaksoa päivässä, jos sitäkään. Tämä myöskin tarkoittaa sitä, että tämä kesäprojekti venyy väkisikin elokuulle, sillä luulen, että tässä kuussa saan aikaiseksi katsoa enää korkeintaan pari kautta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka pääsisi jo kuudennestakin kaudesta nauttimaan jo hieman heinäkuun puolella, mutta jää nähtäväksi. Tämä kolmannen kauden parissa minulla oli kuitenkin ihan hauskaa, mutta onhan se kuitenkin myönnettävä, että vaikka antamani pistemäärä onkin sama kuin edelliselle kaudelle antamani, niin olihan tämä näistä ensimmäisistä kausista nippa nappa se heikoin.

Aloitetaan nyt kuitenkin siitä suurimmasta epäkohdasta eli introsta. Ei, minua ei haittaa pätkän vertaa se, että tekijät eivät ole löytäneet uusia kuvia alkuvideoon, sillä eipä edellisen kauden intron katsominenkaan yhtään pahaksi ollut Minua kuitenkin häiritsi suunnattomasti se, että tekijät olivat koskeneet siihen pyhimmästä pyhimpään eli tunnusmusiikkiin lyhentäen sen ihan käsittämättömällä tavalla. Sieluni huusi armoa, kun jouduin kuuntelemaan sitä lyhennettyä versiota jaksosta toiseen. Ei sillä, kyllä minä ymmärrän, että jos jaksossa on liikaa tavaraa, niin silloin tunnusmusiikkiakin voi lyhentää, vaikka pahaa tekisikin, mutta kun tällä kaudella se lyhennetty musiikki oli enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä mistään "liikaa tavaraa -editoinnista" ollut kyse, kun näiden lyhennettyjen tunnareiden jaksoissakin se pituus vaihteli aikalailla. Vasta aivan kauden loppuvaiheilla tuli se normaalipituinen (sehän ei ole täyspitkä sekään) MacGyver Theme, mutta ei sielläkään ihan joka jaksoon. Toivottavasti tämmöinen (ainakin intron) katselufiilistä laimentava pyhäinhäväistys on poissa seuraavalta kaudelta. Uusia klippejä introon kuitenkin oli tulossa ja oli kiva bongailla niitä tulevia klippejä tämän kauden jaksoista (ai miten niin katsonut näitä ennenkin), näin nopeasti sivuhuomiona sanottakoon.

Kausi alkaa kaksoisjaksolla Lost Love, jossa MacGyver (Richard Dean Anderson) seikkailee erään arvokkaan jadepatsaan kimpussa. Ensimmäinen asia, minkä panin merkille MacGyver Themen lyhentämisen jälkeen, oli se, että kuva oli selkeästi terävämpi kuin aiemmilla kausilla. En tiedä, johtuiko tästä seikasta, mutta tämän terävämmän kuvan vuoksi näihin kahteen jaksoon tuli sellaista tv-elokuvamaista fiilistä, mitä osaltaan tuki tosiaan tarinan jakaminen kahteen jaksoon. Niinpä en voinut välttyä ajattelemasta, jos vaikka tekijät olisivat suunnitelleet tv-elokuvia jo tässä vaiheessa, mutta tuottajat sitten torpanneet viime metreillä ajatuksen. Tarina oli toisaalta ihan kiva, mutta kyllähän sitä olisi voitu myös tiivistää ja etenkin mua häiritsi vähäsen tämä ylipitkä takaa-ajo nimenomaan sen vuoksi, että se ei vienyt haluttuun lopputulokseen. Onhan se vähän hölmö näyttää pitkä takaa-ajo, jonka päätteeksi sitten pakenijat kuitenkin joutuvat vangituiksi. Aika tylsää.

Kauden aikana tavataan jälleen kerran myös Murdoc (Michael Des Barres). Kyllä! Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi edellisellä kaudella nähdystä rekan räjähdyksestä ja on palannut nyt kostamaan MacGyverille ja hänen seuraansa tuppaantuneelle Nikki Carpenterille (Elyssa Davalos), josta puhun alempana lisää. Tällä kertaa Murdocin tie vie vuorille, jonka juurella MacGyver suree menetettyä ystäväänsä (Lisa Bayliss), mutta masentunut MacGyver saakin sitten yllättävän paljon virtaa yhtäkkiä Murdocin tullessa käymään. Koska jaksossa liikutaan vuorimaisemissa, niin tietenkin MacGyverin, Nikkin ja Murdocin tiet vievät vuorille, jonka päätteeksi Murdoc sitten putoaa melkein tuhannen metrin (vai oliko se jalan?) korkeudesta ja jos hän ei kerran kuollut rekan räjähdyksessä, niin nyt sitten viimeistään! Sillä eihän nyt kukaan voi selvitä tuollaisesta pudotuksesta. Eihän? Ihan varmasti Murdoc nyt sitten kuoli! Kuoli kuoli!

Mitäs kausi nyt sitten muuten piti sisällään? No, nyt Phoenix Foundationista on tullut aiempaakin ympäristöystävällisempi yritys ja niinpä myös MacGyver seikkailee monissa jaksoissa luontoaiheiden parissa ja pistää pahat luontoa vahingoittavat ihmiset vastuuseen teoistaan, mutta toki kauteen mahtuu muutakin. Mainitsemisen arvoisia jaksoja olivat muun muassa Back from the Dead, jossa MacGyver tapaa uudelleen edellisellä kaudella nähdyn Jimmy Kendallin (Joe Santos), joka joutuu pakenemaan jälleen, kun hänen kuvansa päätyy lehteen ja roistoille selviää, ettei hän olekaan kuollut; GX-1, jossa MacGyver lähtee etsimään Itä-Saksaan pudonnutta sotilaslentokonetta (tässä kyllä häiritsi se ennustusjuttu); Jack in the Box, jossa Jack Dalton (Bruce McGill) huijaa MacGyverin tulemaan hänen kanssaan aarrejahtiin punaniskakaupunkiin, Kill Zone, jossa satelliittiin salakuljetettu virus aiheuttaa pulmia, kun satelliitti putoaakin maahan; Early Retirement, jossa MacGyver purkailee ydinpommia (no totta kai!) ja siinä sivussa Pete Thornton (Dana Elcar) joutuu pulaan sekä vielä Rock the Cradle, jossa MacGyver ja Jack Dalton saavat vauvan riesakseen. Olihan kauden aikana muitakin hyviä jaksoja, mutta tuossa nyt osa niistä. Kausi oli verrattain lyhyt, sillä siinä oli vain kaksikymmentä jaksoa ja monissa näissä jaksoissa siis seikkailtiin tavalla tai toisella luonnonsuojelun maailmassa. Ei nämäkään jaksot missään nimessä huonoja olleet, mutta kyllä se vähän piristi, kun tulikin sitten luontoteemasta poikkeavia jaksoja. Oli mukana myös pari sellaista jaksoa, joissa se seikkaileminenkin jäi vähän vähemmälle vai miltä kuulostaa jakso koulun muurinmurtajakilpailusta (Hell Week) tai jääkiekkovalmentajan tuuraamisesta ratkaisupelien alla (Thin Ice)? Toki näihinkin jaksoihin oli pyritty saamaan henkilökemioilla jännitettä ilmaan, mutta äsh, ei se niin helppoa ollut.

En tiedä, onko tekijöiltä kenties ideat alkaneet loppua kesken, sillä tällä kaudella oli selvästi vähemmän macgyverismeja kuin aiemmilla kausilla, eikä tietenkään MacGyver olisi voinut käyttää samaa kikkaa kahdesti tai muuten katsojat olisivat suuttuneet... tai jotain. Taisi mukana olla peräti yksi kokonainen jaksokin (Early Retirement), jossa ei ollut macgyverismin macgyverismia. Kyllä muuten melkein joka jaksoon ainakin pieni macgyverismi oli saatu ympättyä ihan vain periaatteenkin vuoksi. Mieleenpainuvimmat viritykset olivat isosta viinitynnyristä ja typpisäiliöistä tehty muurinmurtaja (The Odd Triple) sekä taskulampusta ja takista revitystä elastisesta köydestä tehty tainnutuspistooli (The Endangered).

Kauden aikana nähdään Bruce McGillin esittämä Jack Dalton niin monessa jaksossa, että hänet oli pakko nostaa tuonne postin ylälaitaan pääosien joukkoon, vaikka ei hän nyt läheskään niin usein esiintynyt kuin Dana Elcar, mutta toisaalta hän sai kyllä useimmiten enemmän ruutuaikaa kuin Elcar. Kauden aikana saadaan myös toinen paljon esillä ollut sivuhahmo eli Elyssa Davaloksen esittämä Nikki Carpenter, joka tuntui siltä, että MacGyverille oli haluttu naispuolinen sidekick, mutta hyvin nopeasti hän sitten kutistuikin vain parin kohtauksen hahmoksi, eikä häntä tämän kauden jälkeen nähtykään. Kuudessa jaksossa hän ehti kuitenkin olla mukana Nikkinä. Sinänsä huvittavaa, että hän oli kuitenkin jo kauden aloittaneessa kaksoistarinassa mukana, mutta eri roolissa. Dana Elcar kuitenkin oli lähes joka jaksossa, mutta en kai pahasti mene pieleen, jos sanon, että oli kaudessa vissiin neljä jaksoa, jossa häntäkään ei näkynyt. Mukana menossa: Aiemmilta kausilta tutut, mutta nyt tällä kaudella eri rooleissa olevat James Hong ja Anthony De Longis, jo ylempänä mainittu Joe Santos sekä Richard Jamison, jotka toistivat roolinsa edelliseltä kaudelta, Don S. Davis (Tähtiportti, Salaiset kansiot, Twin Peaks) peräti kahdessa roolissa, joista toista hän sai esittää alle minuutin, Vernon Wells (Commando, Mad Max 2) sekä Lisa Wilcox (Painajainen Elm Streetillä 4 ja 5).

Pisteitä: 4/5

Satunnainen klaffivirhe matkan varrelta: Jaksossa Mask of the Wolf MacGyver ja Jack Dalton tarpovat lumessa, mutta matkan alussa tätä kävelemistä näytetään kauempaa lintuperspektiivistä ja Jackin yllä on keltainen toppatakki. Tästä siirrytään hetkeksi roistojen pariin ja kun sen jälkeen tulee taas Jack ruutuun, on hänen takkinsa muuten samannäköinen kuin edellisessä kohtauksessaan, mutta väri on vain muuttunut punaiseksi. Hih!

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: Bad Teacher / Melancholia / The Resident

Minun ei pitänyt pitää kovin suurta kiirettä näiden Ihmemies MacGyver -kausien kanssa, vaan katsoa viikolla tyyliin muutaman jakson päivässä ja viikonloppuna muutaman jakson enemmän per päivä, eikä olisi ollut niin tarkkaa, vaikka väsymyksestä tai jostakin muusta johtuen en olisikaan kyennyt päivätavoitteisiin yltää. Nyt kuitenkin tuli saatua ensimmäinen kausi päätökseen jo viime tiistaina, niin ajattelin, että jos oikein pinnistäisin, saattaisin saada tämän toisen kauden katsottua ennen huomenna alkavaa reissua, joten piti pientä kiirettä pitää. Kun sitten viikolla katselin myös tv-ohjelmia ja perjantainakin vielä leffakäynnin jälkeen (normi-iltaan kuuluu näin tänä kesänä joko leffa tai kolme jaksoa MacGyveria), niin viikonlopulle jäi aika paljon katseltavaa. No, lauantaina tuli käytyä muutaman tunnin pyörälenkillä, joten se vähensi katsomiseen olevaa aikaa, joten sunnuntaina jouduin tekemään suururakan ja katsoin yhdeksän jaksoa (ja formuloitakin vielä piti), mutta urakka palkittiin, sillä nyt tälle maanantaille jäi se kolme jaksoa katsottavaksi ja sehän kävi aika käden käänteessä. Varsinkin kun tämän toisenkin kauden parissa tuli viihdyttyä pääosin oikein hyvin.

Nyt edellisellä kaudella tutuista "alkupaloista" on kokonaan luovuttu ja homma on siirtynyt kokonaan heti alkuintroon, joka onkin selvästi mukavampi tapa aloittaa jakso kuin ne alkupalat. Mainittakoon nyt kuitenkin, että ainakin parin jakson kohdalla tuli sellainen tunne, että heti alkutunnarin jälkeen tulleissa pätkissä oli vähän niiden ensimmäisen kauden alkupalojen tuntua, vaikka niilläkin oli loppujen lopuksi päätarinaa eteenpäin vievä tarkoituksensa. Nyt myös Pete Thorntoria näytellyt Dana Elcar oli myös päässyt alkuintroon.

Nyt Pete Thornton oli päässyt töihin Phoenix Foundationiin ja niinpä MacGyver (Richard Dean Anderson) tekikin töitä pääosin nimenomaan Phoenix Foundationille. Muuten kauden aikana edetään tutuin kuvioin. MacGyver jälleen kerran kiertelee ympäri maailmaa pelastaen ihmisiä pulasta ja joutuen niihin osin tahtomattaankin, mutta edellisestä kaudesta poikkeaa hieman se, että nyt Pete on entistäkin suuremmassa roolissa ja niinpä silloinkin, kun Peteä ei ole tapahtumien keskipisteessä, niin hän toimii taustalla omasta toimistosta käsin. Toki tälläkin kaudella on jaksoja, joissa Peteä ei ole lainkaan. Mitä MacGyveriin tulee, niin hän tulee tällä kaudella testanneeksi armeijan salaisen maanalaisen tukikohdan turvallisuuden (The Human Factor), auttaa työkaveriaan saamaan huijatut rahat takaisin (Twice Stung). toimii ongelmanuorten parissa keskellä erämaata (Final Approach), auttaa vanhaa kaveria Jack Daltonia (Bruce McGill) pois pulasta useampaankin otteeseen, taistelee salametsästäjiä vastaan (Eagles), joutuu isoisänsä (John Anderson) kanssa keskelle terrori-iskuhanketta Phoenix Foundationissa (Phoenix Under Siege) sekä Penny Parkerin (Teri Hatcher) pienoisella avustuksella keskelle murhahanketta (Soft Touch) ja vaikka mitä muuta. Pääosa kaudesta oli ihan viihdyttävää katseltavaa, kun jälleen kerran MacGyver juoksee ympäri maailmaa pelastamassa ihmisiä maista, joissa puhutaan englantia (tosin ei-englanninkielisiä repliikkejä oli enemmän kuin ensimmäisellä kaudella), ja joiden nimiä ei tahdota useinkaan sanoa, koska tekijät ovat kuvitelleet MacGyverin "kohdemaan" oikeiden asukkaiden suuttuvan ohjelman antamasta kuvasta. Edelleen oli täysin selvää, että MacGyver selviää pulasta kuin pulasta ilman suurempia vaurioita, mutta silti jaksoissa oli onnistuttu jälleen kerran pitämään sellainen tietty jännitys päällä, jopa siinä koostejaksossa (johon tulemme kohta), jossa suurin jännitys oli siinä, että miten MacGyver pyörtää lopettamispäätöksensä. En tiedä, olenko katsonut liikaa Alfred Hitchcockin elokuvia, mutta näissä jaksoissa jännitti myös siksi, etten tahtonut luottaa oikein kehenkään MacGyverin apulaiseen (vakisivuhahmot erikseen) ennen kuin jaksojen loppuhetkillä. Se on muuten hassua, että useimmat tapahtumista olivat häipyneet mielestäni, mutta sen sijaan monet miljööt olivat tuttuja ja jopa vähän ajatteli niin, että "ai tässä sarjassako tämä tapahtumapaikka olikin".

Kausi oli kokonaisuudessaan sen verran vahva, että ihan kunnolla yksittäisiä suosikkijaksoja on vaikea sanoa (no, se yksi mainittakoon seuraavassa kappaleessa), mutta sen sijaan ne pari heikompaa jaksoa oli helpompaa sanoa. Ensinnäkin en hirveästi innostunut tästä enneunijaksosta (Silen World), joka meni jopa MacGyver-asteikolla turhan absurdiksi. Sitten taas toinen heikompi jakso oli tämä jo mainittu koostejakso (Friends). Minulla ei ole mitään koostejaksoja vastaan, mutta nyt tämä ensimmäinen koostejakso tuli vain ihan liian nopeasti eteen, kun ei oltu koettu edes kahta kokonaista kautta. Tämä siis tarkoitti sitä, että ihan tuoreiden jaksojen tapahtumia ei näytetty, joten kaikki klipit olivat vain ja ainoastaan ensimmäiseltä kaudelta ja silloinkin useat klipit olivat nimenomaan niistä alkupaloista ja vieläpä muokattuna niin, ettei MacGyverin hassuhkoja monologeja kuultu. No, oli tässä sentään se hyvä puoli, että sain vielä kerran nähdä tämän jo edellisen kauden arvostelussa mainitsemani hauta-arkun muuntamisen vesiskootteriksi. Tämän jakson jälkeen nähtiin puolittainen koostejakso D. O. A. MacGyver, jossa MacGyver menettää muistinsa ja takaumien kautta muisti sitten palailee pätkittäin. Tässä jälkimmäisessä jaksossa sentään oli kunnon tarinakin ja jos Friends-jakson koosteet olisi leikattu samalla tavalla kuin D. O. A.:ssa, niin olisin varmasti nauttinut siitäkin enemmän.

Kauden aikana MacGyver ja Pete kohtaavat sitten vanhan tuttunsa Murdocin (Michael Des Barres) jaksossa Partners, jossa Murdoc tekee sitten ensiesiintymisensä sarjassa ja ilmeisesti viimeisenkin, kun hän sentään räjähti osittain itse aiheuttamansa rekan räjähdyksessä. Harmi, sen verran hauska hahmo oli hän. No, leikki leikkinä. Tässä jaksossa näytetään MacGyverin ja Peten ensikohtaaminen (mukana Jack Dalton) samalla, kun Pete jahtaa naiseksi pukeutunutta Murdocia. En muistanut Murdocin taustoista kovinkaan paljon, mutta olin siitä hyvin tyytyväinen, että jo tässä ensimmäisessä jaksossaan Murdoc oli jo verrattain valmiiksi kehitelty hahmo. Tietenkin hänen juonensa muuttuvat entistä monimutkaisemmiksi myöhemmissä jaksoissa, mutta nyt oli päästy jo hyvään alkuun. Kuten Simpsoneiden kohdalla Kauhujen talo -jaksot, niin MacGyverin kohdalla Murdoc-jaksot ovat niitä odotetuimpia koitoksia.

Macgyverismeja harrastettiin taas tuttuun tyyliin ja ainakin omaan makuun eniten iski Chervoletin osista tehty kanuuna sekä luodinruudeista tehty "avain" tankkerin oveen, mutta jälkimmäinen nyt lähinnä siksi, että siitä oli juttua Myytinmurtajissa. Muita macgyverismeja olivat muun muassa kuulokkeista ja kumiputkesta tehty stetoskooppi, kuulakärkikynällä korjattu katkennut johto, kuparijohdoista, sinkkisestä vesihanasta ja pattereista tehty magneetti sekä jeeppi, joka sai virtaa vedestä ja kananmunista. Paljon muitakin macgyverismeja nähtiin ja vaikka kaikkien viritysten toimintaperiaatteista en mitään tajunnutkaan, niin niiden syntymistä ja käytäntöönpanoa oli kiva seurata.

Niin Richard Dean Anderson kuin Dana Elcar olivat hyviä tälläkin kaudella ja nyt viimeistään olin iloinen siitä, että MacGyverin aisaparia näytteli nimenomaan Elcar. Hän poikkeaa niin vahvasti monista sidekickeista, mutta onnistuu siitä huolimatta olemaan vakuuttava ja siten kiinnostava. Kauden aikana nähdään ensimmäiseltä kaudelta tuttuja näyttelijöitä, kuten MacGyverin isää näytellyt John Anderson kahdessa jaksossa sekä Penny Parkeria näytellyt Teri Hatcher niin ikään kahdessa jaksossa ja näistä jälkimmäisessä Hatcherissa on nähtävissä nippanappa tunnistettavia piirteitä siitä Hatcherista, jollaisena hänet myöhemmin tultaisiin tuntemaan. Bruce McGillin näyttelemä Jack Dalton oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja myös Michael Des Barres oli mainio, varsinkin Murdocin esittäessä naista. Mukana menossa: Richard Romanus (tuttu ensimmäiseltä kaudelta eri roolissa), monessa mukana ollut Elya Baskin, jonka unohdin mainita jo edellisellä kaudella, jossa hän myös oli mukana, George Takei (Star Trekit), niin ikään monessa mukana ollut Vincent Schiavelli, Michael Ensign (mm. Frendit) sekä Ritari Ässästä tuttu Edward Mulhare, jonka kumma kyllä muistan, vaikken ole kai jaksoakaan Ritari Ässää katsonut tämän vuosituhannen puolella.

Pisteitä: 4/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Unohdin mainita tästä edellisen kauden arvostelun yhteydessä, mutta vasta nyt tämän uusintakierroksen alkaessa minulle selvisi, että tätä sarjaa on ollut tekemässä Onnen Päivien Fonziena tutuksi tullut Henry Winkler. Totta kai nimi oli aiemmillakin katselukerroilla tullut vastaan, mutta silloin se ei vain ollut sanonut minulle mitään.

1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi, 5. kausi, 6. kausi, 7. kausi, Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre, Ihmemies MacGyver: Tuomiopäivä

Seuraavana arvosteluvuorossa: ??? ??? ???