Movie Monday #14 - I eat Green Berets for breakfast - SNAKEEEEEEEEEEE!

04.09.2011 - 14:57 / Kategoriat: Movie Monday, yleinen

Tällä kertaa Movie Mondayn haasteena on kertoa suosikki testosteronia ja machomeininkiä tarjoavista toimintaelokuvista ja kuten viimeksikin, niin maanantaihaasteet totta kai hoidetaan kuntoon näin sunnuntaina. Itsellähän toimintaelokuvien katsominen on vähentynyt sanotaanko vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana todella merkittävästi ja nykyään puhtaita toimintaelokuvia tulee katsottua todella harvoin, vaikka vanhat suosikkitoiminnat ovatkin pitäneet hyvin pintansa edelleen, mutta ihan samanlaista fiilistä ne eivät usein ole saaneet kuin silloin joskus. Niinpä onkin vain positiivista, kun pääsen näkemään minulle uusia toimintaelokuvia, jotka sitten tekevät kunnolla vaikutuksen. Näin kävi alkuvuodesta, kun pääsin katsomaan elokuvan Pako New Yorkista, jonka kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan jatko-osa, jonka tulin näkeneeksi joskus miljoona vuotta sitten, eikä suinkaan tämä.

Minuun iski lujasti elokuvan tarjoama maailma, sen musiikki sekä erityisesti elokuvan tarina, joka meni toimintaelokuvaksi oikein sulavasti eteenpäin ja aika kului kuin siivillä, sillä elokuvassa ei jääty turhia jarruttelemaan, vaan hyvän toiminnan taso pidettiin yllä koko ajan. Toimintaosuuksissa oli ammuskelua ja jonkin verran räjäyttelyäkin, mutta niitä ei ollut kuitenkaan liikaa, joten minä viihdyin elokuvan parissa paremmin kuin hyvin. Kuitenkin suurin syy elokuvan parhaudelle oli itse pääsankaria Snake Plisskeniä näytellyt Kurt Russell.

 

En ole Kurt Russellilta loppujen lopuksi kovinkaan montaa elokuvaa nähnyt, mutta niistä harvoista näkemistäni elokuvista nimenomaan tämän elokuvan rooli Snake Plisskeninä on ollut Russellin kohdalla ikimuistoisin. Plisskenin rooli vaatii kunnon äijäasennetta ja sellaisen on Russell toden totta omaksunut täydellisesti. Koko Russellin olemus huokuu machoasennetta ja äijyyttä, puhuttiin sitten äijän takatukasta, parransängestä, vaaatetuksesta tai silmälapusta, joka sekin taisi olla Russellin oma idea. Russellin näyttelemästä Plisskenistä oikeasti näkee sen, että toi tyyppi on oikeasti vaarallisen näköinen, mutta silti jollain kierolla tavalla kuitenkin helvetin puoleensavetävä. Kun Plisskenillä oli vielä asenne kohdallaan, niin ei paremmasta väliä.

Otsikon SNAKEEEEjne. huudahdus muuten ei viittaa niinkään tähän elokuvaan, vaan Metal Gear Solid -pelisarjaan (pelanneet tietävät miksi), jossa henkilöt Solid Snake ja varsinkin itse Snake muistuttavat joiltakin osin Plisskeniä ja minulle on se ja sama, mitä sarjan pääarkkitehti Hideo Kojima sanoo, niin en pidä yhtään mahdottomana, etteikö Kojima olisi ottanut hahmoihinsa mallia nimenomaan Snake Plisskenistä.

Päätin muuten juuri jatkaa keväällä tynkänä alkaneen jatko-osien metsästyksen. Olen listannut ja numeroinut kaikki ne omistamani elokuvat, joista on olemassa jatko-osia, ja niitä oli kuun vaihteessa 108. Sitten otin esiin netin satunnaisnumerogeneraattorin ja voitte olle varma, että oikeastaan vähän jopa tuuletin, kun näin, mikä jatko-osa tuli tilausvuoroon. Kyllä, arvasitte oikein: Pako Los Angelesista. Tämän ensimmäisen osan näkemisen jälkeen en malttaisi millään odottaa, että pääsen näkemään senkin, mutta siihen menee vielä pitkä aika, kun on edellä niin paljon kaikkea muutakin.

Anzi kirjoitti 04.09.2011 - 15:09
Hei, miten minä olinkaan voinut unohtaa tämän! Pako New Yorkista on huippuleffa, yksi suosikeistani. Pitääpä päivittää tieto omaan postaukseeni.
Tuoppi kirjoitti 04.09.2011 - 15:26
Oi. Loistava valinta. Pako New Yorkista on yksi suosikeistani kautta aikojen. :D
Tuoppi kirjoitti 04.09.2011 - 15:38
Ai niin. Unohtui. Eikös Metal Gear Solid 2:ssa Snaken koodinimi ollut Plissken. Eli selvästi on vaikutteita otettu :D

Sivustakatsoja kirjoitti 04.09.2011 - 20:49
Anzi, hih. Hyvä, että kykenen auttamaan tässä asiassa.

Tuoppi, oliko? :D Siitä on niin pitkä aika, kun sitä hakkasin (vaikka meninkin kaikilla vaikeusasteilla läpi), etten itse enää ees muista. :D
corum81 kirjoitti 05.09.2011 - 12:02
Hassua kun katsoin tämän juuri eilen ensimmäistä kertaa! :D Olihan se hyvä!
Sivustakatsoja kirjoitti 05.09.2011 - 14:00
Corum81, hyvä ajoitus. :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Simo Rissanen

Amatöörileffafriikin leffa-arvosteluja hyvin maallikkomaisin sanakääntein. Katsoo ja arvostelee leffat sellaisenaan, eikä yritä esittää asiantuntevampaa kuin on. Ei myöskään välttele spoileja, joten niitä pelkäävien kannattaa jättää lukematta.

Minut löytää myös täältä:


bloglovin

Blogitunnustukset

 


Lahjoittaja:
Päivi
(Päiväkävelyllä)

 

 


Lahjoittaja:
Päivi
(Elokuvablogi)