Samantha Cainen (Geena Davis) muisti kattaa vain hänen viimeiset kahdeksan vuottaan ja kaikki sitä edeltävät tapahtumat ovat tyystin piilossa. Hän on kuitenkin kiltti perheenäiti, joka osallistuu joulukulkueisiin ja järjestää illalliskutsuja. Eräänä iltana hän joutuu auto-onnettomuuteen, missä hänen muistinsa alkaa palailla pätkittäin ja pian hän tajuaa osaavansa asioita, joita hän ei ennen tiennyt osaavansa. Hänen osallistumisensa joulukulkueeseen tallentui kuitenkin tv-kameroille ja Samanthan entisen elämän tuttunsa, jotka luulivat häntä kuolleeksi, bongaavat hänet tv-ruudusta. Kun he sitten yrittävät tappaa Samanthan ja Samanthan peittoaa heidät, hänen on lähdettävä ottamaan selvää entisestä elämästään, jossa ei todellakaan mietitty kodin sisustamista tai puutarhakalusteiden ostoa...

Olen nähnyt tämän elokuvan varmaankin viimeksi joskus 1990-luvulla elokuvan ollessa vielä suhteellisen tuore ja kokonaan olen elokuvan tainnut nähdä vain kertaalleen. Silti hämmästyin suuresti, kuinka paljon itse asiassa muistinkaan elokuvasta, vaikka totuuden nimissä onkin sanottava, että en muistanut niinkään paljon elokuvan alkaessa, mutta tietyt tapahtumat palautuivat mieliin kyllä jo ennen niiden tapahtumistaan, tosin ei tietenkään kaikki. Nyt ”viimein” katsottuani tämän toista kertaa arvelen kyllä tietäväni, miksen ole katsonut tätä kovinkaan usein, sillä hyvästä yrityksestä huolimatta The Long Kiss Goodnight ei ole kuin hieman keskitasoa heikompi toimintapläjäys.

Elokuva alkaa hyvin, sillä Samanthan muistin vähittäinen palautuminen oli ihan kivaa seurattavaa, vaikka siinäkin hommassa oli mutkia väännetty vähän turhankin suoriksi ja niinpä nämä uusien vanhojen taitojen oppiminen kävikin vähän turhankin helposti. Alussa mielenkiinto oli muutenkin korkeammalla, kun sai kaikessa rauhassa pohdiskella näiden roistojen todellisia motiiveja Samanthan suhteen. Sitten kun kaikki alkaa valjeta myös katsojalle, niin elokuvasta menee paras teho, vaikka ei nyt sinänsä tylsää seurattavaa silloinkaan. Kuitenkin sen jälkeen, kun hän ns. ottaa käyttöönsä entisen elämänsä, elokuvasta vasta tulee tylsempi ja tämä johtuu siitä suuresta toiminnan määrästä, mitä ei vain ole saatu kunnolla toimimaan. Osasyynsä tälle seikalle on käytetyt keinot viedä eteenpäin sitä toimintaa ja nämä ratkaisut olivat lähes kauttaaltaan kliseisiä ja siten aika yllätyksettömiä ja olen varma, että olisin voinut sanoa näin jopa silloin, jos en olisi nähnyt tätä aiemmin. En minä nyt lähtisi näitä toimintajaksoja varsinaisesti huonoiksi sanomaan, mutta eivät olleet kuitenkaan minun karkkiani. Loppuratkaisukin oli aikalailla arvattavissa jo elokuvan alussa, joten silläkään saralla ei paljon kehumista. Kaiken kaikkiaan siis tusinatoimintaa, joka saattaa iskeä toimintadiggareille hyvin, mutta ei minulle, vaikka en minä suoranaisesti itkenytkään tuskasta katsoessani tätä.

Geena Davis, joka on varmastikin saanut roolin tähän elokuvaan loistavien näyttelijälahjojen avulla, ei suinkaan ollut pöllömpi tapaus pääosaan, mutta pidin hänestä enemmän, kun hän oli kiltti Samantha, sillä Charlyn olemus oli vain jotenkin luotaantyöntävän näköinen ja lisäksi aika stereotyyppinen näkemys kovis-naisesta. Samuel L. Jackson oli oma itsensä päästyään vauhtiin, vaikka hänen roolihahmonsa olikin aika vässykkä alussa. David Morse on aina kuulunut suosikkeihini sarjassa ”Ai niin tämäkin tyyppi on olemassa” (eli unohdan hänet helposti, vaikka onkin hyvä) ja siten häntä olisikin saanut näkyä enemmänkin.

Pisteitä: 2,5/5