Kultaisella 60-luvulla Richard O'Barry (tai Ric O'Barry) kouluttaa delfiinejä näyttelemään Flipperiä samannimisessä, sittemmin todella suosituksi tulleessa sarjassa. Tämä sarja aloittaa todellisen delfiinibuumin ja eläinpuistot, -tarhat ja vastaavat joka puolella maailmaa alkavat haalia delfiinejä poukamaan. Bisneksellä on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä delfiinien pyydystäjät ottavat talteen vain osan delfiineistä ja tappavat loput niin, että kaiken kaikkiaan arviolta 23 000 delfiiniä tapetaan vuosittain. Erään Flipperiä näytelleen delfiinin kuoltua O'Barry tulee katumapäälle, tekee täyskäännöksen ja alkaa ajaa delfiinien asiaa ja nyt hän on ottanut kohteekseen Japanissa Taijissa sijaitsevan salaisen poukaman, jossa delfiinejä tapetaan surutta...

Porin Kinokellarin tarjontaa oli tämä. Mietin ennen saliin menoa, että voiko tällainen dokumenttielokuva tehdä minuun minkäänlaista vaikutusta, kun kuitenkin dokumentista oli lukenut sen ilmestyessään jo melkein kaiken oleellisen ja ehkä vähän enemmänkin, joten dokumentin sisältö oli ainakin pääpiirteittäin tiedossa etukäteen, vaan kuinkas sitten kävikään? Elokuvan päätyttyä olin jokseenkin vaikuttunut näkemästäni ja vaikka tällaisen dokumentin pisteyttäminen vähän vaikeaa olikin, niin se ei poista sitä tosiseikkaa, että The Cove - meren salaisuus oli jokseenkin huipputapaus.

Alussa näemme, kuinka ilmeisesti Ric O'Barry (mä en oikein muistanut, kuka näistä oli kuka, anteeksi) nähdään ajamassa Taijissa kasvot peitettyinä ja varmana siitä, että joku seuraa häntä ja tätä piti jotenkin vainoharhaisena. Kuitenkin kun elokuva eteni ja nähtiin japanilaisten viranomaisten ja paikallisten kalastajien suhtautuminen O'Barryn operoiman Oceanic Preservation Societyn (eli OPSin) porukan agendaan, niin huomaa, ettei kyseessä ole pelkkä vainoharha, vaan totisinta totta, sillä delfiinien myynti on Japanissa miljardiluokan bisnes ja sitä pidetään kansallisena ylpeytenä. Elokuvan päämääränä on siis paljastaa siellä salaisessa poukamassa harrastettu julmuus delfiinejä kohtaan, mutta siinä sivussa opitaan paljon delfiineistä, tutustutaan O'Barryn menneisyyteen ja puhutaan myös toisesta delfiinibisneksestä, delfiinilihan myynnistä, joka ei ole ihan sitä terveellisintä sorttia suuren elohopeapitoisuuden vuoksi. Samaan hengenvetoon nähtiin, kuinka Japani oli ostanut valaanpyyntikomissio IWC:n pienimipien jäsenmaiden äänet lupaamalla näille yhtä ja toista vain saadakseen omalle kannalleeen kannatusta. Minussa ei ole aktivistiksi, sillä olen liian passiivinen kaikkeen järjestötoimintaan, mutta silti kaikki nähty sai minut suuttumaan näille delfiinien tappajille ja myös muille kaltoin kohtelijoille. Mitä tulee sitten tähän suureen operaatioon, niin välillä olin sitten todellakin kiinni penkissä jännityksen vuoksi, kun OPS:n tyypit tuntuivat vähän väliä olevansa lähellä kiinnijäämistä ja tietenkin elokuva oli onnistuttu editoimaan niin, että näiden tyyppien puolella halusi oikeasti olla. Elokuvaan sisältyi myös jonkin verran huumoria, minkä lähteenä olivat usein näiden japanilaisten kielteiset lausunnot dokumenttia tehneiden väittämiin, vaikka itse on omin silmin juuri nähnyt jotain muuta. Myös esimerkiksi melkein koko operaation keskeyttänyt murmeli oli hauska. Kokonaisuutena siis elokuva oli vakuuttava ja surullinenkin kertomus väärinkohdelluista delfiineistä, mutta väliin mahtui myös vähän kevyempiä hetkiä ja en minä usko, että ihan tätä haettiin, mutta minulle tuli hirveä hinku päästä uiskentelemaan (luonnonvaraisten) delfiinien seuraan.

Pisteitä: 4,5/5

PS. Meinasin koko ajan kirjoittaa delfiinien sijasta pingviini... mikä mua vaivaa? :D