Toipuva alkoholisti Jack Torrance (Steven Weber) saa työpaikan vuoristolla sijaitsevan kesähotellin Overlookin talvikunnossapitäjänä, jonne hän matkustaa yhdessä vaimonsa Wendyn (Rebecca de Mornay) ja poikansa, jonkinasteisia psyykkisiä voimia omaavan Dannyn (Courtland Mead) kanssa. Kesähotellilta poistuva kokki Dick Hallorann (Melvin Van Peebles) huomaa Dannyn kyvyt ja opettaa häntä vähän hallitsemaan niitä. Overlookin historia on kuitenkin täynnä salaisuuksia, minkä vuoksi Dannyn kykyjen hallinta joutuu todelliselle koetukselle ja myös Jackin mielenterveys alkaa horjua kohtalokkain seurauksin...

Monesti minulle on käynyt niin, että katsellessani Stephen Kingin kirjasta tehtyä filmatisointia vertailen, osin tahtomattani, kirjaa ja elokuvaa keskenään, mitä en sinänsä oikeastaan haluaisi tehdä, vaikka jonkin King-filmatisoinnin katsoessani saatan fiiliksen mukaan lukea sen kirjan ensin. No, nyt tämän minisarjan katsottuani toivoin vähän, että olisin lukenut kirjan ensin, jotta olisin voinut nähdä sen, kuinka uskollinen Stephen King on ollut omalle tarinalleen; yksi motiivi Kingin mukanaololle oli siinä, että hän oli pettynyt tapaan, jolla Stanley Kubrick kohteli (lue: muutteli) hänen tarinaansa tehdessään tarinan elokuvasovitusta. Ennen kuin aloin katsoa tätä, kuvittelin tämän olevan about puolentoista tunnin elokuva, mutta olikin loppujen lopuksi kolme kertaa niin pitkä (enkä näin sivumennen sanottuna tiennyt Kingin osallistumisesta minisarjan tekoon ennen kuin aloin katsoa tätä). Jos nyt on pakko vertailla filmatisointeja toisiinsa, niin ei tämä Hohto-minisarja minusta parempi ole kuin elokuva, mutta ei kyllä huonompikaan.

Minisarja kolmiosaisena on tarjonnut mahdollisuuden siihen, että filmatisointiin on saatu upotettua kirjassa esiintyneitä asioita (sikäli kun tosiaan kirjan tarinaa muistan) ja tämä oli minusta ihan mieluisa juttu, sillä näin varsinkin Jackin hahmoa saatiin syvennettyä kivasti ja muutenkin perheen taustoja käytiin hyvin läpi. Tässä filmatisoinnissa oli siis paljon sellaista, mitä ei Kubrickin elokuvassa ollut, minkä vuoksi monia kirjassa mainittuja asioita palautuikin mieleeni vasta katsoessani tätä versiota. Liika on kuitenkin liikaa ja kyllä minä olin myös sitä mieltä, että vähäsen olisi voinut tiivistää tapahtumia, varsinkin ensimmäisen osan osalta. Nimittäin jossain on selkeästi menty vikaan, jos Torrancet jäävät yksin sinne hotelliin vasta vajaan tunnin kohdalla (56 minuuttia taisi näyttää kello tuossa vaiheessa), mikä oli selkeästi vähän turhan myöhään; viivyttely voi toimia edukseen kirjassa, mutta ei tässä. Sisältyihän hotellijaksoihin joitakin vähempiarvoisia kohtauksia, mutta noin yleisesti en minä niissä nähnyt mitään niin häiritsevää viivyttelyä, että olisin välttämättä niitä halunnut pois.

Noin yleisesti ottaen elokuvan tarina oli tietenkin minulle aika tuttu, joten mitään suuria tunnekuohuja elokuva ei kyennyt tarjoamaan. Myönnän toki, että minua jännitti joissakin paikoissa, mutta tässäkään versiossa sitä pelottavuuskerrointa ei kunnolla ollut mukana. Tietenkin elokuvassa oli niin paljon enemmän kuin elokuvaversiossa, että uusien asioiden bongailuksi sarjan katsominen sitten vähän meni, varsinkin kun olin sydämessäni varma vain siitä (varsinaisesta tiedosta ei siis ollut kyse), että elokuvan loppu oli muutettu enemmän kirjan lopun kaltaiseksi. Jackin mielenterveyden katoaminen vähä vähältä tuntui paljon mielekkäämmältä kuin elokuvaversion totaaliromahdus vähän turhankin nopeaan tahtiin. Kuitenkaan sarjaan ei oltu saatu ihan sellaista tunnelmaa, että mielenkiinto olisi koko ajan pysynyt ylhäällä, vaan varsinkin viimeisen osan kohdalla rupesi se suurin mielenkiinto jo häipyä, vaikka vielä toisen osan kohdalla jaksoinkin hyvin tätä katsoa ja vannon ja vakuutan, että tällä kertaa tuo pieni tylsistymisenpoikanen ei johtunut väsymystilasta.

Jack Nicholson oli aivan yliveto elokuvassa (mikä oli elokuvan paras ansio), joten hänen tasolleen Steven Weber ei voinut millään lailla yltää, mutta en minä silti Weberinkään suoritusta varsinaisesti huonoksi sanoisi. Pikemminkin juuri sellaista, mitä tv-kauhulle voi odottaakin. Samoin Wendyä näytellyt Rebecca De Morney oli hänkin juuri sellaista ihan kelpo tv-sarjatasoa. Sen sijaan Dannya näytelleeseen Courtland Meadiin minuun jäi vähän kahtiajakoiset tunnelmat. Toisaalta hän ei ollut (liian) huono osaansa, mutta toisaalta hänen suun muotonsa pisti jatkuvasti ikävällä tavalla silmään. Jouduin oikeasti miettimään, onko hän pitänyt suutansa aina niin, vai eikö hän vain osannut näytellä monesti kauhunpartaalla olevaa poikaa muulla tavoin. Stephen Kingkin tuli bongattua eräästä ryhmäkohtauksesta.

Pisteitä: 3/5