Alice (Lisa Wilcox) näkee oudon painajaisen, jolla tuntuisi olevan jotain tekemistä Freddy Kruegerin (Robert Englund) kanssa, vaikka tätä ei varsinaisesti näykään unessa. Freddy palaakin pian takaisin kiusaamaan Alicea ja kumppaneita, mutta jokin on muuttunut: Freddy tuntuu pystyvän hyökkäämään uhriensa kimppuun, vaikka Alice olisi hereillä, mutta miten? Voisiko Alicen raskaudella olla jotain tekemistä asian kanssa...

Stephen Hopkins joutui kasaamaan tämän elokuvan pikapikaa kokoon, mistä saattaa johtua, että elokuva ei nousekaan missään nimessä parin aiemman osan veroiseksi jatko-osaksi. Tämä oli minulla ennestään muistissa, mutta halusin oikeasti muistaa väärin, mutta enpäs muistanutkaan. Ei sillä, etteikö Painajainen Elm Streetillä 5 – Unien lapsi olisi ollut vielä ihan kelvollinen jatko-osa, mutta ehdottomasti se paras terä oli poissa.

Elokuva aloitetaan Alicen unella, jossa näytetään Freddyn äidin, Amanda Kruegerin (Beatrice Boepple), joutuminen miesjoukon raiskaamaksi ja tämä on ihan kiinnostava taustatieto Freddyn menneisyydestä. Myöhemmin nähtävä uni sitten näyttää Freddyn syntymän ja siitä seuranneet tapahtumat ja minä todellakin haluan uskoa, että tekijät eivät ole tarkoittaneet, että Freddyn syntymä olisi oikeasti tapahtunut kuvatunlaisesti, vaan että se on vain ja ainoastaan unen synnyttämä näkemys. Nimittäin, jos haluttiin antaa uskoa, että Freddy syntyi niin kuin näytettiin, niin sitten kynnetään kyllä niiden huonoimpien kauhukliseiden suossa ja syvällä. No, onneksi viaton mieleni pystyy uskomaan, että Alicen unimaailma oli vain värittänyt tapahtumaa.

Noin muuten tarina oli kyllä ihan kelpo kamaa. Aluksi pisti mietityttämään, miten Freddy pystyy niittämään tuhoa Alicen ollessa hereillä ja tämän syyn/tavan kuuleminen oli ihan kivaa odoteltavaa ja se syykin oli sinänsä ihan hyväksyttävissä, mutta vastaus kerrottiin katsojille hieman turhankin nopeasti. Freddy oli kuitenkin jälleen jotakuinkin entisensä ja hänen tappotavat olivat ihan mukavaa seurattavaa, vaikka ei ehkä Markin (Joe Seely) kuolemaa lukuun ottamatta päässyt samalle tasolle aiempien osien kuolintapojen viihdyttävyyden kanssa. Elokuvan lopputaistelu oli hieman väkinäisen oloinen, eikä ihan samaa imua siinä ollut kuin aiemmissa osissa.

Näyttelijät olivat sitä perus Elm Street -tasoa, eli ihan itseäni miellyttävää, vaikka eipä niillä nyt Oscareita lähellä oltaisi. Tämä Whit Hertfordin näyttelemä Jacob oli sekin hyvin kliseinen oloinen ”kauhukakara” ja Robert Englund jatkoi jälleen vakuuttavasti ja oli Freddynä hyvä.

Pisteitä: 3/5

PS. Ensimmäisen osan arvostelun yhteydessä tuskastelin sitä, kun elokuvan ”uusintafilmatisoinnin” Suomen ensi-iltapäivää ei näy eikä kuulu, mutta eilen sekin viimein julkaistiin eli uuteen Painajaiseen pääsee käsiksi 18.6. Menee aika myöhäiseksi, mutta parempi sekin kuin ei milloinkaan.

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Alice on ensimmäinen Freddyn jahtaama hahmo, joka on selvinnyt kahdesta Elm Street -elokuvasta hengissä.

Painajainen Elm Streetillä, Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto, Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit, Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias, Painajainen Elm Streetillä 5 - Unien lapsi, Viimeinen painajainen Elm Streetillä - Freddyn kuolema, Uusi painajainen Elm Streetillä