Jeanne (Maria Schneider) on katsomassa vuokra-asuntoa Pariisissa, kun hän huomaa, että siellä on jo joku, vaimonsa juuri menettänyt Paul (Marlon Brando), jonka kanssa hän harrastaa seksiä, vaikka hänellä olisi omakin mies Tom (Jean-Pierre Léaud) odottamassa. Jeanne ja Paul aloittavat erikoisen suhteen, jossa he tapaavat vain ja ainoastaan kyseisessä vuokra-asunnossa ja pysyvät samalla toisilleen täysin nimettöminä, mutta voiko tällainen suhde lopulta toimia?

Tämä elokuva oli allekirjoittaneelle täysi mysteeri etukäteen, sillä en tiennyt elokuvasta etukäteen oikeastaan mitään, en tyylilajia (otaksuin kuitenkin draamaksi, mutta olisihan tämä voinut olla esimerkiksi musikaalikin), en valmistusmaata, en näyttelijöitä, en ohjaajaa, en mitään. Itse asiassa kuvittelin tämän olevan niin sanottu elämää suurempi rakkaustarina, josta minäkin olisin saanut vaikka mitä irti, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, nimittäin Viimeinen tango Pariisissa jäi lopulta melko keskinkertaiseksi tapaukseksi.

Elokuvassa parasta oli sen lähtöidea eli kahden ihmisen sattumalta tapaaminen ja siitä seuranneen suhteen muodostuminen, vaikka pysyivätkin pitkälti toisilleen tuntemattomina. Nämä kaksikon tapaamiset siellä asunnossa olivatkin ehdottomasti elokuvan parasta antia ja yksittäisistä kohtauksista pitää mainita tämä kohtaus, jossa Jeanne ja Paul istuivat sängyllä alastomina katsellen toisiaan. Kuitenkin mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä enemmän nämä (ehkä) paljastelivat asioita itsestään ja minusta tämä ei ollut ihan paras ratkaisu, sillä olisin halunnut heidän pysyvän toisilleen täysin tuntemattomina. Sitten taas välillä seurattiin niin Paulin kuin Jeannenkin omaa elämää tuon asunnon ulkopuolella, eikä näissä kohtauksissa ollut missään nimessä samaa imua kuin kaksikon keskinäisissä tapaamisissa. Myöskään en hirveästi pitänyt elokuvan loppujaksosta, kun tällöin varsinkin Paul paljastaa itsestään lähestulkoon kaiken, mikä ei oikein toiminut kaiken jo nähdyn jälkeen. Toisaalta kyllä olin ymmärtäväni Paulin motiivit teolle, mutta minä en siitä tykännyt. Loppuratkaisukaan ei tehnyt oikein vaikutusta, ei hyvässä eikä pahassa.

Marlon Brandon, jota en kyllä tunnistanut elokuvan aikana (tähän punasteleva hymiö), ja Maria Schneiderin kemiat kyllä toimivat hyvin yhteen ja siksikin heidän väliset kohtaukset olivat suurenmoisia. Muut näyttelijät jäivätkin sitten selvästi kaksikon varjoon, eikä Brandon ja Schneiderkaan niin merkillepantavan hyviä olleet ollessaan muiden seurassa.

Pisteitä: 2,5/5