Tohtori Miles J. Bennell (Kevin McCarthy) saapuu kotikaupunkiinsa, missä kaikki ei ole ihan niin kuin niiden pitäisi olla. Ihmiset väittävät, että heidän läheisensä eivät todellisuudessa ole heidän läheisiään, vaan joitakuita muita. Suosittu vihannestiski on yhtäkkiä kiinni. Milesin vastaanotolle ajan varanneet eivät saavukaan lääkäriin. Aluksi Miles ei osaa yhdistää palasia paikoilleen, mutta ennen pitkään hän tajuaa, ettei hänen kotikaupungissa kaikki todellakaan ole kunnossa...

Olin melkein varma, että olin nähnyt tämän elokuvan (tai jonkun uusintafilmatisoinneista) joskus hamassa nuoruudessani ja siten ajattelinkin, että elokuvan tapahtumat palaisivat vähitellen mieleeni, mutta koska näin ei käynyt, niin tulin siihen johtopäätökseen, että todellisuudessa en ollutkaan nähnyt tätä ennen, mutta olen kuitenkin aina halunnut. Tämä kuitenkin kuuluu eittämättä jokaisen kauhuelokuvien ystävän katselulistalle, joten siinä mielessä olikin aika saada tämä katsotuksi ja mikäs siinä, kun Ruumiinryöstäjät on iästään huolimatta edelleen varsin toimiva kauhutrilleri.

Tarina lähti käyntiin nykyhetkessä, jossa Miles on otettu poliisin huostaan ja lääkäri tulee keskellä yötä kuuntelemaan hänen sekavia puheitaan ja pian Miles palaakin ajassa joitakin päiviä taaksepäin ja varsinainen tarina pääsee käyntiin. Tämä toimi yllättävän hyvin, sillä näin tiedettiin heti, mitä Milesille lopulta käy, mutta miten, se jäi vielä epäselväksi ja oli luomassa heti vähän sellaista jännittävää tunnelmaa. Päätarina alkaa melko tavallisten tapahtumien kautta, mutta Milesin monologi ja vähittäin tapahtuvat erikoisuudet antoivat jatkuvasti pieniä lisäviitteitä sen suhteen, että kaikki ei todellakaan ollut niin kuin piti. Näin jännitys kasvoi myös kotisohvalla pikku hiljaa ja niinpä kun asioiden todellinen laita paljastuu Milesille, niin tämä jännitys pysyy koko ajan yllä. Tähän osasyynä oli jatkuva pohdiskelu siitä, että ketkä asukkaista nyt sitten lopulta olivatkaan joutuneet näiden ruumiinryöstäjien kynsiin ja ketkä olivat vielä omia itsejään. Toisin sanoen jännityksen kannalta positiivista oli se, etteivät elokuvan pääpahat olleetkaan hirviöitä, vaan ihan tavallisilta kaduntallaajilta vaikuttavia naapureita. Varsinkin Beckyn suhteen tämä mietintä kesti hyvin kauan, sillä koska alun nykyhetkikohtauksessa Miles oli ilman Beckyä liikkeellä, niin oli hyvin todennäköistä, että myös Beckylle kävisi lopulta huonosti ja en voinut välttyä ajattelemasta sitä mahdollisuutta, että Becky olisi jonkinlainen soluttautuja, jonka tarkoituksena olisi saada Miles ansaan ennemmin tai myöhemmin. Elokuva siis tarjosi takuuvarmaa viihdettä ja vaikka itsellä oli toisenlainen lopetus mielessä (nämä hänen kuuntelijansa olisivat olleet jo ”ryöstettyjä”), niin sekin jäi ihanan avonaisesti.

Kevin McCarthy oli ehdottomasti positiivinen tapaus ja paikoittain jopa uskottavan tuntuinen pelossaan. Beckyä näytellyt Dana Wynter sitten edustikin enemmänkin 1950-luvun Hollywood-elokuvien naistyyppiä niin ulkonäöltään kuin olemukseltaan ja selvää oli, että hänen tehtävänsä oli olla vain pääsankarin nainen.

Pisteitä: 4/5