Kuolemansairas tv-moguli Earl Partridge (Jason Robards) pyytää hoitajaansa Philiä (Philip Seymour Hoffman) etsimään Earlin pojan Frankin (Tom Cruisen), jota hän ei ole nähnyt vuosikausiin. Frank itse toimii pokauseksperttinä ja hän joutuu tiukan toimittajan (April Grace) haastattelemaksi. Earlin vaimo Linda (Julianne Moore) kamppailee omatuntonsa kanssa ja nappailee lääkkeitä. Lapsinero Stanley Spector (Jeremy Blackman) puolestaan valmistautuu tärkeään tv:n tietovisaan. Visan juontaja Jimmy Gator (Philip Baker Hall) on niin ikään kuolemaisillaan ja hän yrittää parantaa suhdettaan tyttäreensä Claudiaan (Melora Walters), joka on koukussa kokaiiniin ja jonka luokse menee yksinäinen poliisi Jim Kurring (John C. Reilly). Entinen lapsinero Donnie Smith (William H. Macy) on puolestaan vanhentunut ja tullut ajan myötä tyhmemmäksi. Näiden kaikkien elämät risteilevät ainakin jossain määrin keskenään, mutta onko kaikki vain sattumaa vai onko kaikella jokin suurempi tarkoitus?

Kuukauden WANHAksi "valikoitui" tällä kertaa tämä elokuva, joka saa kunnian olla myös blogin 400. arvostelu ja jos totta puhutaan, niin tämä virstanpylvään olisin voinut ylittää paremmallakin elokuvalla. Olen nimittäin nähnyt elokuvan kahdesti ainakin ja tuskin muistin varsinaisesta juonesta mitään, ainoastaan alun itsemurha-murha -kohtauksen. Aiemmin tämä elokuva ei siis ole tuntunut mitenkään järin mieleenpainuvalta, vaikka olinkin (kai) aiempien katselukertojen aikana ihan yhtä pirteä kuin eilenkin, mutta silti minusta tuntuu, että nyt sainkin tästä paremman otteen. Valitettavasti tämä fakta ei tehnyt Magnoliasta järin hyvää, joskaan ei tämä ollut niin kehnokaan kuin mitä luulin..

Olenko kertonut, että en juuri tykkää elokuvista, joissa hahmoja on niin paljon, ettei yhdenkään tarinaan paneuduta kunnolla? Ai olen? No, tämä oli juuri sellainen elokuva. Okei, elokuva oli selvästi ammattilaisten käsialaa ja erittäin kunnianhimoinen paketti, mutta ei tämä vain jaksanut viedä mukanaan. Kyllä, lähes jokaisessa tarinantyngässä oli jotain mielenkiintoista, mutta kun kokonaisuus on näinkin sirpalemainen, niin ei kiitos. Varsinkin kun elokuvassa tahdotaan aiheuttaa yhteentörmäyksiä eri hahmojen välillä, mutta kun tämä ei oikein toimi kunnolla, kun sukulaisuussuhteita oli näinkin paljon. Nämä kaikkia hahmoja yhdistävät asiatkin jäivät niin vähäisiksi ja oikeastaan vähän mielikuvituksettomiksi (laulua ja sadetta), että en nyt oikein jaksanut viehättyä siitäkään. Kuitenkin kuten sanoin, niin tarinoissa oli jonkin verran mielenkiintoa ja varsinkin tämän poliisi-Jimin ja Claudian, tietovisapojun ja Frankin tarinoissa riitti potkua, mutta kun kutakin tarinaa olisin halunnut nähdä enemmän, joskin en tiedä, miten tietovisateemaa olisi enää tämän enempää voitu käsitellä kiinnostavalla tavalla. Parasta koko elokuvassa olikin oikeastaan sen alku, jossa käytiin läpi muutamia ihmisille tapahtuneita sattumuksia ja varsinkin (käytän ihan liikaa tuota sanaa) tämä jo mainittu murha-itsemurha -tapaus oli mustan huumorin sävyttämänä oikein ikimuistettava; muistan aikoinaan etsineeni elokuvaa nimenomaan tuon kohtauksen turvin. Loppu menikin sitten aika älyttömäksi, mutta eipä se herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita, kun matkaa oli jo taivallettu melkein kolme tuntia.

Elokuvassa oli kyllä aika nimekäs tähtikasti. Tom Cruise oli roolissa, jollaista hän ei ole (kai) kovin usein päässyt näyttelemään, mutta onnistuu kuitenkin loistamaan roolissaan ja olemaankin siten todella ärsyttävä (minulla ei ole koskaan ollut mitään Cruisea vastaan). Myös Julianne Moore oli Earlin vaimo Lindana hyvä ja sieltä selvästi kiinnostavimmasta päästä ehkä juuri siksi, että hänen hahmonsa oli tietyllä tapaa yksi elokuvan traagisimmista ja Moore oikeasti saa hahmonsa eloon. Myös Philip Seymour Hoffman oli ihan ok, mutta hän jäi hieman eleettömäksi loppujen lopuksi. Kuitenkin tämän elokuvan turvin vasta tajusin, kuinka nuori Hoffman todellisuudessa onkaan. Olin luullut häntä 10-20 vuotta vanhemmaksi.

Pisteitä: 2,5/5