Studio Julmahuvi koostuu (usein pitkistä) sketseistä, jotka on niputettu yhteen tv-ohjelmaksi tv-ohjelman sisällä. Niinpä näemmekin studion, jossa juontajat juontavat tulevat ohjelmat sisään. Näemme niin 70-luvun etsiviä (Z-salamapartio), saksalaisia rikospoliiseja (Ratkaisijat) kuin myös Touko-Poukon (Jukka Rasila) isännöimää Muksuluurinkin. Myös monia muita ohjelmia nähdään ja välillä myös toki keskustellaan vakavia ja katsellaan myös mainoksia (Studio Julmahuvi -mainokset).

Studio Julmahuvia on useissa yhteyksissä sanottu Suomen parhaaksi sketsisarjaksi koskaan, mutta siitä huolimatta minä olen onnistunut välttämään sarjaa kaikki nämä vuodet, vaikka varsinkin Tommi Korpelasta minulle on syntynyt Sodan ja rauhan sekä Ihmebantun kautta aikamoinen laadun tae; tuntuu kuin hän aina eksyisi oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Okei, nyt täytyy myöntää yksi, sinänsä nolo, asia. Muistelisin katsoneeni yhtä jaksoa silloin ensimmäisellä esityskerralla, mutta ilmeisesti siitä syystä, että elin silloin villeimpiä teinivuosiani (okei, ne villit ajat alkoi vasta vuotta myöhemmin), enkä tuolloin oikein lämmennyt tälle. Nyt sitten kun kunnolla pääsin katsomaan tätä, niin onhan se todettava, että jos Studio Julmahuvi ei ole paras suomalainen sketsisarja ikinä, niin ainakin parhaimpia. Studio Julmahuvi on jo yli kymmenen vuotta vanha sarja, mutta aika ei ole syönyt minusta ohjelman tehoa lainkaan. Tai no, löytyihän sarjasta huonojakin hetkiä, mutta en kokenut näiden hetkien liittyvän mitenkään ajan kulumiseen. Parasta sarjassa oli ehdottomasti sen monitahoisuus niin, ettei näitä juttuja ole juosten kustu (siis vedetty lyhimmän kaavan mukaan), mikä toki sopiikin sarjalle, kun tuotantotukea taisi saada aikoinaan 400 000 markkaa (Wikipedian mukaan). Sarja koostuu lähinnä tv-ohjelmien parodioista ja tekee sen pääosin hyvin.

Sarjassa on paljon älykkäästi kirjoitettuja sketsejä, mutta jos pitäisi yksittäisiä mainita, niin ehkä kaikkein paras yksittäinen juttu oli tapaus Bussihäiriköt. Kun se laulu alkoi, niin ensin ajattelin, että "Ai jaahas tähänkin sarjaan on ympätty pakollinen musiikkinumero", mutta sketsistä kuoriutuikin jotain ihan muuta; repesin kunnolla siinä rumpuvaiheessa ja sitten kun päästiin itse studiokeskusteluun, niin silloin nauroin vielä kovemmin. Muita hyviä "yhden kerran sketsejä" oli dokumentit Viimeiset vaeltajat sekä saippuasarjan näyttelijöiden kohtelusta kertova Paradise Cocktail. Usein toistuvista "sarjoista" ehdotonta kärkeä on Muksuluuri, jonka hahmon, Touko-Poukon, tokaisuista on tullut lähestulkoon arkipäivää. Ratkaisijat ja Z-Salamapartio olivat myöskin ihan hyviä, mutta Pää kylmänä, Nanook oli vain tylsä, vaikka pari kertaa sekin nauratti. Uutispuolelta sitten parhaita uutisia oli Karjalan vähittäinen palautus sekä Rikosristeily. Myöskin yleislakkoneuvotteluja seuraava Lasse Ernamo oli loppujen lopuksi varsin hauska tapaus; hauskempi kuin itse neuvottelut, jotka seurasivat sitten vähän perinteisempää sketsilinjaa (tosin sain näistä neuvotteluista itse idean erääseen jatkuvajuoniseen sketsiin; saas nähdä toteutuuko koskaan). Säämies oli (tarkoituksella) niin huono, että se nauratti. Mitä tulee elokuvamainoksiin, niin Rocky-teemaa apinoivat mainokset naurattivat ensimmäisen, Läpi harmaan jään, kohdalla, mutta muiden kohdalla se tuntui jo kuluneelta. Muiden ohjelmamainosten osalta nähtiin välillä parempia, välillä heikompia tapauksia.

Studio Julmahuvinhan muodostavat Tommi Korpela, Jukka Rasila, Petteri Summanen, Jani Volanen ja Janne Reinikainen. Näistä kavereista kolme ensimmäistä ovat luoneet verrattain tunnettua uraa tv-puolella osittain paljolti kiitos Julmahuvi-ryhmään tai sen muihin inkarnaatioihin kuulumisen (vaikka olisivat tehneetkin tv-hommia jo aiemmin). Ilmeisesit myös Jani Volanen on tehnyt ihan kiitettävän paljon kaikkea, mutta hän on jäänyt hieman tuntemattomammaksi verrattuna noihin kolmeen ensimmäiseen tai sitten olen katsonut vain vääriä sarjoja (no, nythän katsojat tuntevat hänet myös eräänki Kyösti Pöystin äänenä). Näistä oikeastaan ainoastaan Reinikainen on tuntunut viettävän muutamista tv-visiiteistä huolimatta aikamoista hiljaiseloa viime aikoina, vaikka ainakin Studio Julmahuvissa Reinikainen suoriutui ihan yhtä hyvin rooleistaan kuin Korpela, Rasila ja Summanen (Volanenhan oli pääasiassa kameran toisella puolella), vaikka tietenkin varsinkin Summasella ja Korpelalla on sellaista karismaa että oksat pois; Rasilan tyytyessä olemaan lähinnä hassuttelija, hyvä sellainen tosin.

Sarjan ekstroista pitää vielä sen verran mainita, että ihan kiitettävän monipuolinen tarjonta, vaikka sellaista aitoa dokumenttia sarjan tekemisestä vähän kaipasinkin. Ekstroissa kyllä päästettiin katsoja kiitettävästi kulissien takaa ja itse asiassa katsoin ykköslevyn ekstrat ennen kakkoslevyn jaksoja, joten ehdin nähdä "spoilauksia" kakkoslevyn jaksoista, mutta tämä ei oikeastaan haitannut. Itse asiassa esimerkiksi Hittikimara tuntui paljon hauskemmalta, kun oli ensin katsonut sen valmistamisprosessin, kun Summanen repeilee ihan jatkuvasti. Ekstrojen puolellahan nähtiin Studio Julmahuvia edeltänyt The Joyboys, joka oli kyllä hivenen yksitoikkoinen kaiken kaikkiaan (vaikka hyviä oivalluksia siihenkin mahtui) sekä eräänlainen Studio Julmahuvi -kooste Jericho 2000, jota en kyllä jaksanut kelaamatta katsoa; ei niitä samoja juttuja heti jaksanut uudestaan katsoa. Monitoriseinien jutuista olisin ehkä eniten kaivannut itse jaksoihin Kolehmaizel-jutut; vaikka ensimmäisen osan kohdalla tuntuikin vähän tylsältä, niin parani huomattavasti seuraavissa osissa, kun aina vaan Petteri Summasen hahmo tuli sieltä hiton kaukaa horisontista ja aikaa meni aina häntä odotellessa vaikka kuinka kauan; juuri tämä toistuva absurdi sketsin tekotapa sai minut jo toisen tai kolmannen osan kohdalla puolelleen. En sitten tiedä, miten hyvin olisi toiminut, jos olisi nähnyt vain yhden osan per jakso, mutta putkessa katsoessa mitä parasta seurattavaa.

Pisteitä: 4/5