Oskar (Kåre Hedebrant) on koulukiusattu nuori 1980-luvun alussa jossain päin Ruotsia. Eräänä iltana hän tutustuu suunnilleen samanikäiseen tyttöön Eliin (Lina Leandersson), joka on kuitenkin kovin salaperäisen oloinen. He tutustuvat yhä enenevissä määrin toisiinsa, mutta Elillä on eräs suuri salaisuus, jota hän ei ole kertonut Oskarille: hän on vampyyri...

Huomasin tuossa jokin aika sitten, että tämän elokuvan näkemisestä elokuvateatterissa oli ehtinyt muodostua jo pieneksi pakkomielteeksi. Kun kuulin tästä elokuvasta ensimmäistä kertaa, olin valtavan innostunut tästä (e-jenkkikauhuja ei koskaan ole liikaa, varsinkaan teatterilevityksessä) ja odotinkin elokuvaa pitkään, pitkään ja vielä vähän pidempään. Poriin asti tämä elokuva ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla, vaikka muistelin nähneeni tästä trailerinkin Porin Finnkinossa. No, jokunen viikko sitten  bongasin elokuvan Sokoksella, mutta koska jo tiesin, että Porin Kinokellarissa tämä esitetään lauantaimatineana, niin päätin mennä katsomaan tämän Kinokellarissa. Ei sillä, kyllä Ystävät hämärän jälkeen oli sen verran hyvä elokuva, että kyllä minä DVD:nkin jossain vaiheessa vielä hommaan.

Elokuva oli oikeastaan hyvin kuvattua draamaa, jossa oli kauhuelementtejä, ei siis täysin puhdas kauhuelokuva. Elokuva seuraa Oskarin taivalta koulukiusatun maailmassa, Elin ja hoitajansa Håkanin (Per Ragnar) yhteiseloa sekä Elin uhrin läheisten tunnelmia. Tämä kaikki on koottu hyvin tunnelmalliseksi paketiksi, josta ei puutu jännitystä, draamaa eikä koskettavia hetkiä. Draamankaarta kehitetään huolellisesti ja rauhallisesti, eikä elokuvassa todellakaan pidetä liian kiirettä. Oskariin pystyin samastumaan entisenä koulukiusattuna ja Oskarin tunnot tulivatkin hyvin esille ja olinkin hyvin iloinen siitä, että Oskar kasvaa henkisesti vahvemmaksi elokuvan aikana. Loppujen lopuksi Elin ja Håkanin välisiä kohtauksia oli kuitenkin aika vähän ja minulle ainakin jäi epäselväksi, miten ja miksi Håkan oli ottanut Elin siipiensä suojaan. Näiden nuorten tekemisiin tuo hyvin vastapainoa sitten Elin uhriksi joutuneen Jocken (Mikael Rahm) lähipiirin reaktiot vampyyrin tappaman toverinsa kuolemaan. Sitä en kyllä ymmärrä, mikseivät he kutsuneet poliisia. Vaikka vampyyreita elokuvassa onkin, niin verellä mässäilyksi elokuva ei onneksi varsinaisesti mene missään vaiheessa, vaikka Eli hieman sillä verellä mässäileekin. Elokuvana aikana sitä huomasi jännittävänsä ihan koko ajan, että miten tässä lopulta käy, mikä teki tästä vain entistä nautittavamman; tämä elokuva kun olisi voinut periaatteessa päättyä melkein miten vain. Itse kehittelin sellaista loppua, jossa Oskar olisi pyytänyt tekemään hänestä itsestään vamppyyrin ja elokuva olisi päättynyt rakkauden puraisuun; ratkaisu ei olisi ollut ehkä sieltä omaperäisimmistä päästä, mutta tässä elokuvasa sekin olisi varmasti onnistuttu kuvaamaan hyvin koskettavalla tavalla. Ei sillä, nytkin loppu oli hyvä, vaikka pienen kysymyksen jättikin ilmaan.

Hyvää ja tunnelmallista elokuvaa tähdittivät todella hyvin näytelleet näyttelijät. Niin Kåre Hedebrant kuin Lina Leanderssonkin olivat molemmat hyvin uskottavia rooleissaan ja jälkimmäiseltä onnistui hyvin niin tavallisen tytön kuin vampyyrinakin. Myös aikuisnäyttelijät olivat onnistuneita kautta linjan.

Kuten sanoin, tuli odotettua tätä elokuvaa melkein vuosi, mutta odotukset toden totta palkittiin, sillä Ystävät hämärän jälkeen on todella hienosti kuvattua kauhudraamaa, jota voin suositella ihan jokaiselle.

Pisteitä: 4,5/5