Alkuperäinen nimi: Crash
Ohjaus: Paul Haggis
Käsikirjoitus: Paul Haggis, Robert Moresco
Pääosissa: Matt Dillon, Sandra Bullock, Don Cheadle
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Saksa
Ilmestymisvuosi: 2004

Los Angeles on suurkaupunkina myös kulttuurien sulatusuuni ja siten kaupungissa on valkoisia, mustia, kiinalaisia, persialaisia kuin myös latinojakin. Nämä kaikki elävät näennäisen sulassa sovussa keskenään, mutta pinnan alla kuohuu ja jokaisella kansanryhmällä tuntuisi olevan ennakkoluuloja toisia kansanryhmiä kohtaan syystä tai toisesta. Nämä ennakkoluulot nousevat pintaan erinäisten tapahtumien kautta: Kaksi mustaa ryöstää valkoisen pariskunnan auton, valkoinen poliisi kähmii mustaa naista kadulla, latino lukkoseppä vaihtaa edellä mainitun valkoisen pariskunnan asuntoon lukot sekä persialaisen kauppiaan kauppaan ja monia muitakin kohtaamisia eri kansanryhmien kohdalla tapahtuu. Toisin sanoen kulttuurit törmäävät toisiinsa välillä kohtalokkainkin seurauksin.

Kuukauden WANHAna katsomani Crash voitti monia palkintoja, muun muassa parhaan Oscarin elokuvan ja vaikken leffavuotta 2004 juuri tähän hätään muistakaan, niin väittäisinpä, että Crash ansaitsi suurin piirtein jok'ikisen saamansa palkinnon, sen verran hyvästä elokuvasta oli kyse.

Okei, tarinaa olisi helppo syyttää siitä, että se liittää henkilöhahmoja vähän turhankin löyhästi yhteen, mutta minua tämä ei päässyt häiritsemään juuri laisinkaan, niin hienosti ja koukuttavasti elokuva oli kuitenkin kuvattu. Tarina oli siten mielenkiintoinen ja jos jättää liiat kärjistykset huomiotta, niin melkolailla myös todentuntuinen, sillä halusimme tai emme, ennakkoluulomme muista vaikuttavat lähes jokapäiväiseen elämäämme. Ei ehkä samassa mittakaavassa kuin Crashissa, mutta kuitenkin. Siten elokuva jättikin pohtimaan omia ennakkoluuloja ties keitä kohtaan, mikä oli jokseenkin avartavaa. Tunnelma oli kohdillaan siinä määrin, ettei tästä pahaa fiilistä jäänyt. Ei sillä, että Crash olisi varsinaisesti hyvän mielen elokuva, mutta silti lopputuloksesta tuli hyvin positiiviinen.

Henkilöhahmot olivat hyvin toteutettuja ja varsin uskottavia. Erityisesti täytyy mainita Matt Dillon hieman rasistisena poliisi John Ryanina, Thandie Newton Ryanin kourimaksi joutuvana Christine Thayerinä sekä lukkoseppänä toimiva, pientä tyttöään rakastavaa isää näyttelevä Michael Peña. Nämä roolisuoritukset olivat selvästi ylitse muiden ja elävöittivät elokuvaa hyvin, vaikkei muutkaan toki huonolja olleet.

Pisteitä: 4,5/5